Valtteri Puustinen jatkaa HPK:ssa

Hämeenlinnan Pallokerho kertoo seuran tiedotteessa tehneensä vuoden mittaisen jatkosopimuksen Valtteri Puustisen kanssa. Tuleva kausi on 21-vuotiaalle nuorten maailmanmestarille kuudes perättäinen hämeenlinnalaisseurassa. Puustisen sopimuksen myötä HPK:lla on 28 pelaajasopimusta alkavalle kahdelle.

Hämeenlinnan Pallokerho kertoo tehneensä vuoden mittaisen jatkosopimuksen Valtteri Puustisen kanssa. Tuleva kausi on 21-vuotiaalle nuorten maailmanmestarille HPK:ssa kuudes perättäinen. 176-senttinen hyökkääjä on alun perin Kuopion KalPan kasvatti, mutta Puustinen siirtyi jo juniori-ikäisen Hämeenlinnaan kiekkoilemaan.

– Valtteri on iso osa HPK:n tulevaisuutta. Hän on ottanut isoja kehitysaskeleita urheilijana ja pelaajana. Valtteri on osoittanut, että hän pystyy auttamaan joukkuetta voittamaan pelejä. Hyvä, että saimme jo tässä vaiheessa tehtyä seuraavan kauden sopimuksen, kertoo HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola seuran tiedotteessa.

Puustinen on pelannut kuuden kauden aikana Kerhon riveissä 117 ottelua. Näissä peleissä hän on viimeistellyt tehot 29+29. NHL-seura Pittsburgh Penguins varasi Puustisen seitsemännellä kierroksella kesän 2019 draftissa. Viimeisen kolmen kauden aikana Puustinen on voittanut HPK:ssa pelatessaan Nuorten maailmanmestaruuden ja Liigan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Veikkausliiga: HJK – FC Honka kello 17.00 la 15.8.2020

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset