Veikkausliiga: TPS – SJK kello 16.00 la 31.10.2020

Veikkausliiga jatkuu lauantaina yhden ottelun voimin. Kierroksen ainoassa ottelussa toisistaan mittaa ottavat Turun Palloseura ja Seinäjoen Jalkapallokerho. Peliyhtiöt ovat nostaneet SJK:n otteluun ennakkosuosikiksi, mutta tämän pelin lähtökohdat näille joukkueille ovat haastavammat kuin moni uskookaan.

Aikaisemmat kohtaamiset

TPS ja SJK ovat kohdanneet toisensa kuluvan vuoden aikana kerran. Tuossa Heinäkuun alussa pelatussa ottelussa SJK oli parempi 1-0 lukemin. Ottelun ainokaisen tuolloin viimeisteli 11. peliminuutilla ex-tps Matej Hradecký. Ennen kuin mennään eteenpäin, niin kerrotaan samalla, että tämä ottelu oli alun perin tarkoitus pelata jo aikaisemmin, mutta sitä jouduttiin siirtämään koronatartuntojen vuoksi.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa kolme asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että kotijoukkueena pelannut osapuoli on voittanut kaksikon neljä edellistä kohtaamisesta. Edellisen kerran vierasjoukkueena pelannut osapuoli on voittanut näiden joukkueiden kohtaamisen huhtikuussa 2018. Tuolloin SJK kaatoi TPS:n Veritas Stadionilla 0-2 –lukemin.

Toinen mielenkiintoinen asia liittyy lopputulokseen, sillä joukkueiden kolme tuoreinta vääntöä on päättynyt kotijoukkueen 1-0 voittoon. Kolmas ja kenties mielenkiintoisin asia liittyy niinikään lopputulokseen, sillä toinen näistä joukkueista on jäänyt kaksikon viidessä tuoreimmassa väännössä maaleitta. Edellisen kerran molemmat joukkueet ovat onnistuneet maalinteossa samassa ottelussa kesäkuussa 2014. Tuolloin SJK kaatoi TPS:n Seinäjoella 2-1 –lukemin.

Pääset katsomaan kaksikon heinäkuisen kohtaamisen parhaat palat yllä olevasta videosta.

Lähtökohdat

TPS lähtee otteluun tappio alla ja sarjataulukon toiseksi viimeiseltä sijalta. Turkulaiset ovat pelanneet kuluvalla kaudella 20 ottelua, joista Jonathan Johanssonin suojateille on kirjattu neljä voittoa, kolme tasapeliä ja 13 tappiota. TPS:n isoimmat ongelmat kuluvalla kaudella ovat liittyneet enemmän ja vähemmän maalintekoon, sillä turkulaisseura on tehnyt Veikkausliigassa toiseksi vähiten maaleja RoPSin jälkeen.

Myös SJK lähtee otteluun tappio alla, mutta sarjataulukon kahdeksannelta sijalta. Seinäjokiset ovat pelanneet kuluvalla kaudella 20 ottelua, joista Jani Honkavaaran miehistölle on kirjattu seitsemän voittoa, viisi tasapeliä ja kahdeksan tappiota. TPS:n tavoin SJK:n isoimmat ongelmat kuluvalla kaudella ovat löytyneet maalinteosta, mutta tämä osa-alue on hieman parantunut uusien hankintojen myötä.

Ennakoidut kokoonpanot

TPS (4-3-3):
Koponen – Rähmönen, Holma, Hernandez, Alhassan – Latonen, Moundi, Pyyhtiä – Haarala, Ääritalo, Muzaci.

SJK (5-2-3):
Öst – De Araujo Santos, Vainionpää, Mäntylä, Boxall, Markkula – Hradecky, Arthur – Hakans, Lepistö, Jervis.

SJK ennakkosuosikki

Ottelun lähtökohdat ovat äärimmäiset mielenkiintoiset ja haastavammat, kuin moni ymmärtääkään. Peliyhtiöt ovat nostaneet otteluun SJK:n ennakkosuosikiksi, sillä seinäjokisten kausi on ollut kokonaisuudessaan parempi kuin TPS:n. Seinäjokisilla on myös laadukkaampi joukkue jalkeilla kuin turkulaisilla, joten vieraiden ennakkosuosikin asema on perusteltua.

Isoin kysymysmerkki tässä pelissä on se, millaisella kokoonpanolla SJK aikoo lähteä otteluun? Se tiedetään jo nyt, että Seinäjokisten joukkueessa tullaan näkemään isojakin muutoksia. Tämän johdosta SJK on tilanteessa, jossa se voi katsoa tulevaisuuteen ja heittää kentälle ensikauden rungon ja nuoret staransa tai sitten se yrittää taistella kuudennesta sijasta, joka ei kostuta seuran kassaa tässä tilanteessa millään tavalla.

TPS:n tilanne on taas toinen. Johansson joutuu ehkä jopa pakostakin heittämään ykköspelaajiaan kentälle. Samalla valmentajan pitää kuitenkin miettiä karsintoja ja sitä, että hän saa sinne parhaan mahdollisen miehistön jalkeille. Luotetaan me täällä Kertoimet.comissa siihen, että SJK pystyy viemään tämän pelin nimiinsä, vaikka Honkavaara heittäisikin nuoret tähdet kentälle, sillä TPS on tässä pelissä erityisen haavoittuvassa tilanteessa kokemattomalla joukkueella.

Lyö Comeonilla SJK:n voiton puolesta vetoa »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *