Tanskan Supegliiga: Bröndby – Sonderjyske kello 20.00 ti 2.6.2020

Tiistai ei tarjoa jalkapallon ystäville juurikaan mitään. Onneksi aina viihdyttävässä Tanskan pääsarjassa nähdään yksi ottelu. Kierroksen ainoassa pelissä toisistaan mittaa ottavat kompuroivan kauden pelannut Bröndby ja sarjapaikasta taisteleva Sonderjyske. Peliyhtiöt ovat nostaneet Bröndbyn otteluun ennakkosuosikiksi, mutta historia puhuu hyvin vahvasti vierasjoukkueen voiton puolesta. Ottelua pääsee seuraamaan tuttuun tapaan UnibetTV:n kautta.

Aikaisemmat kohtaamiset

Bröndby ja Sonderjyske ovat kohdanneet toisena historian saatossa 43 kertaa. Näistä peleistä 24 on päättynyt Bröndbyn voittoon, seitsemän kertaa pisteet ovat menneet jakoon ja 12 kertaa kentältä on poistunut voittajana Sonderjyske.

Joukkueiden tuorein kohtaaminen on perua helmikuulta. Tuolloin osapuolet pelasivat ystävyysottelun, joka päättyi Sonderjysken 1-3 voittoon. Jostain syystä Sonderjyske on ollut Bröndbylle kuluvalla kaudella vaikea vastus kaadettavaksi, sillä joukkue on vienyt kaksikon kaikki kolme kohtaamista nimiinsä.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa kaksi asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että Sonderjyske on voittanut kaksikon viidestä viimeisestä kohtaamista neljä peliä.

Toinen mainitsemisen arvoinen asia on se, että kotiedulla ei ole ollut näiden joukkueiden kohtaamisissa kovinkaan isoa merkitystä, sillä joukkueiden seitsemästä viimeisestä väännöstä ainoastaan yksi peli on päättyt kotijoukkueen voittoon.

Normaalisti meillä on tässä kohtaa jokin video, mutta jostain syystä kaikki tämän kauden Tanskan Superliigan maalikoosteet on poistettu Youtubesta. Tämä enteilee sitä, että sarjaa tullaan näkemään tulevaisuudessa joltain suomalaiselta maksukanavalta. Tämä on sääli, sillä Bundesliigassa ja Tanskan pääsarjassa, on tehty videoiden eteen todella hyvää duunia jo vuosia ja nyt ne viedään merkittävältä osalta katsojista pois.

Lähtökohdat

Brondby lähtee otteluun kahden pelin pisteputkessa ja sarjataulukon viidenneltä sijalta. Niels Frederiksenin suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella 24 ottelua, joista joukkueelle on kirjattu 12 voittoa, kolme tasapeliä ja yhdeksän tappiota. Bröndbyn isoimmat ongelmat kuluvalla kaudella ovat löytyneet puolustuspelistä, joka on ollut virheherkkä. Nykyisestä sijoituksestaan Bröndby saa kiittää hyvin pitkälle Puolan maajoukkuehyökkääjää Kamil Wilczekia, joka pommitti joukkueelle 17 osumaa, ennen kuin siirtyi tammikuussa Turkin pääsarjaan reilun miljoonan euron siirrolla. Näillä maaleilla Wilczek johtaa Tanskan pääsarjan maalintekijätilastoa edelleen.

Sonderjyske lähtee otteluun sarjataulukon neljänneksi viimeiseltä sijalta. Glen Riddersholmin suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella 24 ottelua, joista joukkueelle on kirjattu kuusi voittoa, kahdeksan tasapeliä ja kymmenen tappiota. Jos Bröndbyllä on ollut ongelmia puolustuspelin kanssa, niin Sonderjyskellä on ollut ongelmia puolustus- ja hyökkäyspelin kanssa, sillä se on päästänyt Tanskan pääsarjassa kolmanneksi eniten maaleja ja tehnyt niitä neljänneksi vähiten. Sonderjyske on myös Silkerborgin kanssa ainoa joukkue Superliigassa, jonka yksikään pelaaja ei ole tehnyt Tanskan pääsarjassa neljää maalia enempää.

Bröndby ennakkosuosikkina

Peliyhtiöt ovat nostaneet Bröndbyn otteluun selväksi ennakkosuosikiksi, mutta historia ei puolla tätä näkemystä, sillä Sonderjyske on kaatanut Kööpenhaminan jättiläisen kuluvalla kaudella jo kolme kertaa. Myös historia tietää puhua vierasjoukkueen voiton puolesta, sillä Bröndby on voittanut näiden joukkueiden seitsemästä tuoreimmasta kohtaamisesta ainoastaan yhden pelin.

Bröndbyn ennakkosuosikin asema on kuitenkin perusteltua, sillä se omaa näistä kahdesta joukkueesta laadukkaamman materiaalin. Lisäksi Bröndby on saanut tyhjennettyä sairastupaansa, jonka myötä joukkueen iskukyvyn olisi pitänyt parantua ainakin jossain määrin. Isoin kysymys näiden joukkueiden kohdalla on kuitenkin pelituntuma ja sen puute.

Vaikka meidän tekisi mieli lähteä hakemaan tästä pelistä pientä yllätystä, niin luotetaan siihen, että Bröndby on saanut korjattua puolustuspelinsä ongelmia sen verran, että se pystyy kääntämään tämän pelin laadukkaamman materiaalin myötä eduksensa. Parhaan kertoimen kotijoukkueen voitolle tarjoaa Unibet.

Lyö Bröndyn voiton puolesta vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *