Suomi päätti Karjala-turnauksen voittoon

Suomen jääkiekkomaajoukkue päätti Karjala-turnauksen voittoon, kun Jukka Jalosen suojatit kaatoivat turnauksen päätösottelussa Ruotsin 2-1 lukemin. Suomen maaleista vastasivat Mikko Lehtonen ja Miro Aaltonen. Voiton myötä Suomi sijoittui turnauksessa Tshekin jälkeen toiseksi. Kolmas oli Venäjä ja neljäs Ruotsi.

Suomi tuli peliin hyvin ja vastasi ottelun avausmaalista, kun Mikko Lehtonen nousi hienosti maalille ja tälläsi Leijonat johtoon neljän minuutin kohdalla. Syöttöpisteet maaliin saivat Henrik Haapala ja Juuso Hietanen.

Toisen erän alussa Ruotsin maalissa pelannut Adam Reideborn joutui antautumaan toistamiseen, kun Miro Aaltonen vei ylivoimalla Suomen kahden maalin karkumatkalle Teemu Turusen ja Haapalan esityöstä.

2-0 lukemissa ottelu eteni aina toisen erän puoliväliin asti, ennen kuin Olle Alsing laukoi Simon Bertilssonin poikittaissyötöstä Harri Säterin kuparisen rikki. Osuma oli puolustajan uran ensimmäinen maajoukkueessa.

Kolmannen erän kuudennella minuutilla Suomi onnistui kolmannen kerran maalinteossa, kun Petteri Lindbohmin veto kimposi Eemeli Suomesta sisään. Tämä maali kuitenkin hylättiin maalivahdin häirintänä.

Ottelun lopussa Ruotsi haki vielä tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla reilut kaksi minuuttia, mutta maaleja kamppailussa ei enempää nähty. Näin Suomi voitti ottelun 2-1 lukemin.

Voitosta huolimatta Suomi sijoittui Karjala-Turnauksessa toiseksi, kun Tshekki kaatoi aikaisemmin päivällä pelatussa ottelussa Venäjän 3-0 lukemin. Tällä voitolla Tshekki myös varmisti turnauksen voiton.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Tanskan Superliiga: Bröndby - Midtjylland kello 19.00 su 8.12.2019

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset