Snooker vedonlyönti – veikkaa snookeria netissä ja katso livenä

Brittein saarilla snooker on aina ollut jättimäinen laji, mutta viime vuosina snookerin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti myös muualla maailmassa. Aasia on noussut jo markkina-arvoltaan lajin suurimmaksi alueeksi ja suosio on kasvanut tasaisesti myös Euroopassa. Suomessa snooker on aina ollut suhteellisesti melko seurattu laji, mutta turnausten nopeuttaminen ja televisioinnin lisääminen on lisännyt snookerin suosiota entisestään myös härmässä.

Käsi kädessä lajin suosion nousun kanssa menee myös lajiin liittyvän vedonlyönnin suosio. Snookerin osalta tästä varmin merkki on vedonvälittäjien kohdevalikoiman kova kasvu. Alkaen ihan kotimaisen Veikkauksen pitkävetolistoilta aina jättimäisiin kansainvälisiin vedonlyöntisivustoihin asti tarjolla on pelattavaa snookeriin lähes päivittäin.

UK Championship 2019

Marras-joulukuun taitteessa 2019 pelattava UK Championship on yksi snookerin kolmesta suurturnauksesta MM-kisojen ja The Masters-turnauksen lisäksi.

Tämän vuoden turnauksen suurimmat voittajasuosikit ovat kaksinkertainen hallitseva mestari Ronnie O’Sullivan ja maailmanmestari Judd Trump.

5€ ilmaisveto Coolbetilta UK Championsipiin »

Snooker – Vedonlyönti

Vedonlyönti snookerista on aivan oma rotunsa. Silti kohdevalikoima on paljolti sama, kuin muissakin turnausmuotoisissa yksilölajeissa. Tarjolla on voittajavetoja niin koko turnauksen kuin yksittäisten ottelujenkin osalta. Lisäksi jokaiseen otteluun lasketaan nykytyyliin myös tasoitukset, jolloin vetoa voi järkevästi lyödä myös epätasaisista matseista.
Jokaiseen otteluun on mahdollista lyödä vetoa myös matsin framejen (eli yksittäisten erien) määrästä sekä koko ottelun oikeasta tuloksesta. Tulosveto onkin nostanut viime vuosina valtavasti suosiotaan snookerin parissa. Suurin syy tähän on turnausten ja yksittäisten otteluiden rakenteen muuttuminen selvästi lyhyemmäksi.

Lyö vetoa Snookerista näillä sivuilla

888

Arvostelu

888



Tripla Kasi eli 888 tarjoaa uusille pelaajille 100€ edestä bonusrahaa. Lisäksi vaihtuvia viikkotarjouksia!
Bonus: 100€

Pelaa »
fastbet

Arvostelu

Fastbet



Pay 'n play - pelaa heti suoralla nettipankkitalletuksella.
Bonus: 100€

Pelaa »
mrgreen

Arvostelu

Mr. Green




Rahapelialan gaaloissa palkintoja rohmunnut MrGreen laajensi vuonna 2017 vedonlyöntiin. Veikkauspuolella tarjolla nyt harvinaisen mehukas bonus.
Bonus: 100€ ilmaisveto

Pelaa »
mobilebet

Arvostelu

Mobilebet




Liity nyt Mobilebetille, saat jopa 300 € bonuksen sekä 50 ilmaista pyöräytystä kasinon puolelle.
Bonus: 300€

Pelaa »
unibet

Arvostelu

Unibet



Lukemattomia kertoja palkittu vedonlyöntisivusto. Ilmainen live-stream lätkään, fudikseen ja muuhun urheiluun.
Bonus: 100€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Netin suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaisia pelikohteita. Live-streamistä katsot maksutta mm. jääkiekkoa ja jalkapalloa.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »

Vinkkejä snooker-veikkaajille

Kuten aiemmin mainittiin, snooker-vedonlyönti poikkeaa suurimmasta osasta muita lajeja jo ihan lajin luonteen perusteella. Snooker ei ole räjähtävää ja fyysistä taistelua maaleista tai koreista, vaan enemmänkin teknistä ja taktista ”shakkia” vihreällä veralla.

Kaikesta huolimatta snookeriin pätevät myös useat vedonlyönnin universaalit perusperiaatteet. Ohessa muutama idea, joilla omaa veikkaamista snookerista voi hioa hieman tuottavampaan suuntaan.

  • Huiput ovat huippuja

Usein vedonlyönnissä parhaat ideat löytyvät altavastaajien puolelta ja osin se pätee myös snookeriin. Kuitenkin aivan absoluuttisten huippupelaajien osalta kehitys on snookerissa mennyt viime vuosina päinvastaiseen suuntaan.
Snookerissa maailman ehdoton kärki on kapea käsittäen vähän vireestä riippuen noin 5-10 parasta pelaajaa. Nämä pelaajat myös yleensä miehittävät ainakin isojen turnausten kärkisijat. Ei siis kannata ruksia kuponkia silmät kiinni Ronnie O’Sullivania tai Judd Trumpia vastaan.

  • Laaja ja tasokas keskikasti

Yllätyksiä snookerissa tapahtuu säännöllisesti, mutta usein niitä nähdään nimenomaan terävimmän kärjen takana. Maailmanlistan sijalla 16 oleva pelaaja ei usein ole mitenkään oleellisesti teknisesti tai taidollisesti edellä vaikkapa sijalla 45 majailevaa pelaajaa.

Keskikastin pelaajien osalta ”päivän virettä” kannattaakin seurata tarkalla silmällä. Hyvän putken aikana matalammallakin rankingilla pelaava snookeristi omaa täydet saumat useimmissa otteluissaan. Toisaalta tuskaisena aikana mikään ottelu ei ole itsestään selvä.

  • Kokemus on valttia!

Monessa lajissa lajin huiput ovat nuorempia kuin koskaan. Snookerissa tämä ei päde lainkaan. Hyväkin nuori pelaaja joutuu usein etsimään vuosikausia paikkaansa Main Tourilla. Snookerin henkinen paine on aivan omanlaisensa ja todella harva nuori pelaaja on nopeasti valmis sitä sietämään.

Kannattaakin kyttäillä paikkoja, jossa nuori ja kokematon pelaaja nousee nopeasti otsikoihin, tarjolla voi tällöin olla mainioita paikata lyödä pelaajaa vastaan jatkossa.

Katso snookeria tv:stä ja livestriimeistä

Snookerin seuraaminen on nykyisin helppoa. Televisioitujen otteluiden lisäksi tarjolla on kattavasti vedonlyöntisivustojen livestriimejä. Näistä ilmaisista suoratoistolähetyksistä on mahdollista seurata kaikkia kauden aikana pelattavia kisoja, usein vieläpä täysin ilmaiseksi.

Snooker haki muutama vuosi sitten lisää seuraajia nopeuttamalla turnauksia ja yksittäisiä otteluita selvästi. Nykyisin lähes kaikki turnausten ottelut pelataan korkeintaan paras yhdestätoista –rakenteella, mikä tarkoittaa että matsit kestävät aiempien tuntikausien veivaamisen sijaan yleensä vain kahdesta neljään tuntia.
Snooker on mitä parhainta viihdettä ja imaisee nopeasti mukaansa. Kun suoriin lähetyksiin yhdistää snooker-veikkaamisen, paketti on täydellinen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *