Porto taipui Rangersille

Glen Kamaran Rangers kaatoi torstaina kotikentällään FC Porton Eurooppa-liigan alkulohkon neljännessä ottelussa 2-0 lukemin ja nousi samalla G-lohkon toiselle sijalle. Skotlantilaisseuran osumat ottelussa kirjattiin Ryan Jackille ja Steven Davis. Kamara pelasi ottelussa täydet 90. minuutilla ja pelasti kotijoukkueen varmalta näyttäneeltä takaiskulta kahdeksannella peliminuutilla.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli kaksijakoinen. Porto hallitsi ottelun alkua ja loi ensimmäisen viiden minuutin aikana muutaman puolittaisen paikan maalintekoon, mutta maaleja näistä tilanteista ei nähty. Kahdeksannella minuutilla Porton maali näytti jo varmalta, kun Pepe pääsi ohjaamaan kulmapotkua maalin edestä, mutta Glen Kamara pelasti tilanteen maaliviivalta.

Ottelun edetessä Rangers alkoi saada pelistä otetta. Kotijoukkueen ensimmäinen kunnollinen tilanne nähtiin 27. minuutilla, kun Ryan Kentille pelattiin paikka rangaistusalueen rajalle, mutta hyökkääjän veto nousi maalin yli. Kolme minuuttia tästä vuorostaan Rangersin maali näytti jo varmalta, kun Alfredo Morelokselle pelattiin avopaikka maalin eteen, mutta yksi Porton puolustajista ennätti viime hetkellä katkaisemaan hyökkääjälle tulleen syötön.

Aivan puoliajan lopussa Rangersille tarjoutui vielä yksi paikka maalintekoon, kun Brandon Barkerille pelattiin paikka maalin eteen hienon kuvion päätteeksi, mutta hyökkääjä hätäili ratkaisunsa kanssa ja ampui pallon maalin yli. Näin puoliajalle mentiin kiikarilukemissa.

Rangers hyödyntää paikkansa

Toinen puoliaika oli tasaista peliä. Puoliajan ensimmäinen hyvä tilanne nähtiin tunnin kohdalla, kun Ryan Kentille pelattiin paikka maalin eteen, mutta Agustin Marchesin torjui hyökkääjän laukauksen kulmaksi. Tästä kulmapotkusta kotijoukkueelta vietiin videokuvien perusteella rankkari, kun Marchesin repi yhden Rangersin pelaajan kumoon maalivahdin alueella, mutta ottelu sai jatkua normaalisti.

Pari minuuttia tästä Rangersilla oli taas paikka maalintekoon, kun Wilson Manafa pääsi puskemaan Steven Davisin tarjoilemaa vapaapotkua takakulmalta, mutta tämä yritys suuntautui maalin ohi. 66. minuutilla Porton maali näytti jo varmalta, kun Chancel Mbemba pääsi laukomaan Otavion keskitystä maalin edestä, mutta keskikenttäpelaaja hätäili ratkaisunsa kanssa ja ampui päin kotijoukkueen pelaajaa.

Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 68. minuutilla, kun Ryan Jack pelasi paikan maalin eteen Alfredo Morelokselle, joka laukoi pelivälineen vasempaan alakulmaan. Toistamiseen Marchesin joutui antautumaan vierasjoukkueen maalilla 72. minuutilla, kun Davis laukoi rangaistusalueen rajalta kotijoukkueen karkumatkalle. Osuma näytti menneen maalivahdin selän taakse helposti, mutta videokuvat osoittivat keskikenttäpelaajan vedon muuttaneen suuntaa portugalilaispelaajista.

Kuusi minuuttia ennen pelin loppua Portolla oli paikka kaventaa peli, kun Ze Luis pääsi puskemaan keskitystä maalin edestä, mutta tämä yritys suuntautui hieman takatolpan ohi. Muutama minuutti myöhemmin Ze Luis pääsi puskemaan vielä kulmapotkua maalin edestä, mutta myös tämä yritys meni maalin ohi. Näin Rangers voitti ottelun 2-0 lukemin.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Tehostettuja kertoimia EURO 2020 karsintaotteluihin - 15.11.2019

Tällä viikolla pelataan suomalaisittain mahdollisesti historiallisia jalkapallon EM-karsintaotteluita. Suomalaisen jalkapallohypen keskellä on kuitenkin melkein unohtunut, että ympäri Euroopan pelataan paljon muitakin karsintaotteluita kuin Suomi – Liechtenstein.  Muutamat peliyhtiöt tarjoavat EM-karsintaotteluihin tehostettuja kertoimia ja yhdistelmiä, jotka tuottavat osuessaan mukavat voitot. Me nostamme tänään esiin pari LeoVegasin täkyä.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset