Liiga: Pelicans – TPS klo 18.30 Pe 20.9.2019

Perjantain kiekkokierroksen toinen mielenkiintoinen matsi pelataan Lahdessa, jossa toisistaan mittaa ottavat Pelicans ja Turun Palloseura. Peliyhtiöt ovat nostaneet lahtelaiset tähän otteluun ennakkosuosikiksi, mutta TPS:ää ei kannata aliarvioida, sen verran hyvän esityksen turkulaiset antoivat keskiviikkona Tampereella Ilvestä vastaan.

Aikaisemmat kohtaamiset

Pelicans ja TPS mittaisivat paremmuuttaan viime kaudella kaiken kaikkiaan kuusi kertaa, kun mukaan lasketaan myös harjoitusottelut. Näistä peleistä lahtelaiset voittivat viisi ottelua ja kertaalleen turkulaisseura oli parempi. Osapuolet ovat kohdanneet toisensa myös kuluvalla kaudella kerran. Tuossa elokuussa pelatussa harjoitusottelussa Pelicans oli parempi maalein 2-4.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa kaksi asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että kaksikon 12 edellisessä kohtaamisessa on ainoastaan kerran haettu paremmuutta jatkoilta. Tämä nähtiin maaliskuussa 2018. Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että Pelicans on iskenyt joukkueiden yhdeksässä edellisessä kohtaamisessa joka kerta vähintään kaksi maalia. Kerrotaan myös samalla, että TPS on jäänyt joukkueiden kolmessa edellisessä Lahdessa pelatussa ottelussa kaksi kertaa maaleitta.

Näitä sivuja Kertoimet.com suosittelee sinulle:

unibet

Arvostelu

Unibet



Ylivoimaisesti kattavin kohdevalikoima SM-liiga matseja ja vetomuotoja joka peliin.
Bonus: 200€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Kattava valikoima SM-liigaa. Myös Mestis ja aladivarit.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Kestosuosikki. Kattava valikoima koti- ja ulkomaista lätkää, erityisesti Liigaa.
Bonus: 100€

Pelaa »
comeon

Arvostelu

ComeOn!



Uusi vetofirma ComeOn on lämännyt itsensä huippusuosioon korkeilla kertoimilla ja käyttäjäystävällisyydellä.
Bonus: 300€

Pelaa »

Lähtökohdat

Pelicans lähtee otteluun sarjataulukon kolmannelta sijalta. Ville Niemisen miehistö on pelannut kuluvalla kaudella kolme ottelua, joista lahtelaisseuralle on kirjattu kaksi voittoa ja yksi jatkoaikatappio. Pelicansin vahvuus näissä peleissä on löytynyt puolustuspelistä, sillä joukkue on päästänyt tällä hetkellä Liigassa kolmanneksi vähiten maaleja.

TPS lähtee otteluun puolestaan sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta. Kalle Kaskisen miehistö on pelannut kuluvalla kaudella kaksi ottelua, joista turkulaisseuralle on kirjattu yksi tappio ja yksi voitto. TPS:n vahvuus kuluvalla kaudella tilastojen valossa on ollut puolustuspeli, sillä se on Pelicansin tavoin päästänyt alkaneella kaudella ainoastaan viisi maalia.

Ennen kuin mennään eteenpäin, niin kerrotaan vielä, että TPS:llä on sarjan toiseksi kovin ylivoima (37,50%). Pelicansin ylivoima on puolestaan sarjan neljänneksi huonoin (18,18%). Myös joukkueiden alivoimissa on eroja. TPS:n alivoima tappaa jäähyt 87,50 onnistumisprosentilla (5.), kun taas Pelicansilla vastaava lukema on 83,33% (6.).

Pelicans ennakkosuosikki

Peliyhtiöt ovat nostaneet Pelicansin otteluun ennakkosuosikiksi ja syystä, sillä lahtelaisseura on ollut turkulaisseuralle historian saatossa vaikea pala kaadettavaksi. TPS:ää ei kuitenkaan pidä missään nimessä aliarvioida, sillä turkulaisten esitys Ilvestä vastaan keskiviikkona oli sen verran hyvä, ettei Pelicans tule saamaan tästä helppoja pisteitä, mikäli Kaskisen suojattien vire säilyy samana.

Vaikka Pelicans lähtee otteluun ennakkosuosikkina, niin lähdetään me täällä Kertoimet.comissa pelaamaan tässä pelissä vaihtoehtoisia vetoja. Näissä vaihtoehtoisissa vedoissa lapulle laitetaan tupla, jossa tägätään lapulle tasuri ja TPS:n voitto. Tätä me perustelemme tasaisilla lähtökohdilla sekä sillä, että molempien joukkueiden puolustuspeli on toiminut suht. hyvin alkaneella kaudella. Nordicbet tarjoaa tähän vaihtoehtoon 1,91 palautuksen.

Tägää tässä pelissä lapulle tasuri ja vierasjoukkueen voitto NordicBetin tuplassa »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *