Manchester United aloitti kautensa murskavoitolla

Ole Gunnar Solskjaerin Manchester United sai kaudelle 2019-20 komean startin, kun norjalaisvalmentajan suojatit kaatoivat kauden avausottelussa Frank Lampardin luotsaamaan Chelsean tylyin 4-0 lukemin. Unitedin maaleista vastasivat kahdesti osunut Marcus Rashford, Anthony Martial ja David James. Nelikon lisäksi hyvällä pelituulella oli myös Paul Pogba, joka alusti joukkueensa osumista kaksi.

Chelsea hallitsi ensimmäisen puoliajan pallollista peliä, mutta maalinteon ottelussa aloitti Manchester United. Ottelun avausmaali nähtiin 18. minuutilla, kun kotijoukkueelle tuomittiin rangaistuspotku, josta Marcus Rashford laukoi isännät johtoon. 35. peliminuutilla Rashford onnistui toistamiseen maalinteossa, mutta tämä osuma liputettiin paitsioksi. Chelsean parhaat paikat tasoitukseen ensimmäisellä nelivitosella nähtiin puoliajan lopussa. Näistä paras tontti tarjoutui Emersonille, joka pääsi laukomaan maalin edestä vapaasti, mutta ylärima pelasti kotijoukkueen takaiskulta. Näin puoliajalle mentiin 1-0 tilanteessa.

Toinen puoliaika noudatteli ensimmäisen kaavaa. Chelsea hallitsi pallollista peliä, mutta maaleja mätti edelleen ainoastaan kotijoukkue. Illan toinen osuma nähtiin 65. minuutilla, kun Anthony Martial lisäsi punapaitojen johtoa. Kaksi minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun ratkaisu, kun Paul Pogba lähetti Rashfordin läpiajoon, joka viimeisteli illan toisen maalinsa. Illan neljäs maali syntyi kymmenen minuuttia ennen pelin loppua, kun Daniel James viimeisteli ottelun loppulukemat Pogban esityöstä. Chelsean parhaat paikat maalintekoon jälkimmäisellä nelivitosella tarjoutuivat Emersonille, joka pääsi laukomaan kaksi kertaa rangaistusalueen rajalta, mutta David de Gea torjui nämä molemmat yritykset.

Päivän muissa otteluissa Arsenal kaatoi Newcastlen Unitedin Pierre-Emerick Aubameyangin maalilla 0-1. Leicester ja Wolves puolestaan aloittivat kautensa 0-0 tasapelillä. Valioliiga jatkuu lauantaina seitsemän ottelun voimin. Kertoimet.com tarjoaa Englannin pääsarjaan läpi kauden ilmaisia vinkkejä. Näitä vinkkejä pääsee lukemaan sivultamme viimeistään ottelupäivän aamuna.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Liiga: Kärpät - HIFK kello 17.00 la 7.12.2019

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset