Leverkusen riisui Atleticon aseista

Lukas Hradeckýn Bayern Leverkusen nappasi ensimmäisen voittonsa Mestarien liigan alkulohkossa, kun saksalaisseura kaatoi keskiviikkona kotikentällään Atletico Madridin 2-1 lukemin. Voiton myötä Leverkusenilla on vielä mahdollisuus nousta pelaamaan jatkopeleistä, mutta tämä vaatii sen, että joukkue kaataa seuraavassa ottelussa Lokomotiv Moskovan.

Leverkusen hallitsi ensimmäisen puoliajan pallollista peliä ja vastasi ottelun ensimmäisestä kunnollisesta tilanteesta. Tämä nähtiin yhdeksännellä minuutilla, kun Kevin Volland pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta tämä veto suuntautui maalin ohi. Kymmenen minuuttia myöhemmin Vollandilla oli taas paikka maalintekoon, kun hyökkääjälle pelattiin avopaikka maalin eteen, mutta hän hätäili ratkaisunsa kanssa ja ampui pelivälineen päin Atleticon Madridin maalissa pelannutta Jan Oblakia.

Reilun puolentunnin kohdalla Leverkusenilla oli kolmas paikka maalintekoon, kun joukkueelle tuomittiin kulmapotku. Tästä Sven Benderin tarjoilemasta kulmapotkusta Felipe oli puskea pallon omaan maaliin, mutta brasilialaispuolustajan onneksi ylärima pelasti vierasjoukkueen takaiskulta. Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 40. peliminuutilla, kun Thomas puski epäonnekseen Aranguizin syötön omaan maaliin, 1-0 lukemissa mentiin myös puoliajalle.

Hradecký varastaa shown

Toisen puoliajan vuorostaan Atletico aloitti vahvasti. Joukkueella oli paikka tasoittaa peli reilun minuutin pelin jälkeen, kun Saul pelasi paikan maalin eteen Renan Lodille, mutta tämä ensikosketus oli sen verran huono, että veto jäi piippuun. Siinä missä Atletico hukkasi oman paikkansa, Leverkusen käytti oman paikkansa paremmin hyväksi ja iski toistamiseen 54. minuutilla, kun Vollandille pelattiin paikka maalin eteen. Tällä kertaa hyökkääjä ei erehtynyt, vaan tykitti pelivälineen oikeaan alakulmaan.

Tunnin kohdalla Leverkusenilla oli kaksi paikkaa kaventaa peli. Ensin joukkueelle tuomittiin vapaapotku rangaistusalueen rajalta, mutta Lukas Hradecký torjui Thomas Lemarin laukauksen helposti. Minuutti myöhemmin Victor Vitololle pelattiin paikka maalin eteen, mutta Hradecký torjui myös tämän laukauksen ongelmitta. 65. minuutilla Atleticolla oli taas paikka kaventaa peli, kun Saul pääsi puskemaan kulmapotkua maalin edestä, mutta tämäkin yritys suuntautui suoraan päin Hradeckýa.

70. minuutilla Lemarilla oli toinen paikka kavennukseen, kun keskikenttäpelaaja haki ratkaisua kauempaa, mutta Hradecký torjui tämäkin yrityksen helposti. Neljä minuuttia myöhemmin Atletico sai jo pallon kotijoukkueen maaliin, kun Alvaro Morata ohjasi Vitolon syötön verkon perukoille, mutta tämä osuma hylättiin paitsiona. Kaksi minuuttia tästä Leverkuksen oli iskeä kolmannen osuman, kun Tah pääsi puskemaan kulmapotkua maalin edestä, mutta Atleticon puolustajat pelastivat tilanteen maaliviivalta.

83. minuutilla Atleticolle tarjottiin vielä yhtä oljenkortta päästä peliin mukaan, kun Nadiem Amiri taklasi rajusti vierasjoukkueen pelaajaa keskialueella. Tilanteesta nostettiin keskikenttäpelaajalle suora punainen kortti, jonka myötä Atletico pääsi pelaamaan viimeiset minuutit yhden miehen ylivoimalla. Espanjalaisseura haki loppuun asti kavennusta ja onnistuikin maalinteossa, kun Morata tälläsi lisäajalla vieraille kavennuksen, mutta tämän lähemmäksi Atletico ei päässyt, näin Leverkusen vei ottelun 2-1 nimiinsä.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Tehostettuja kertoimia EURO 2020 karsintaotteluihin - 15.11.2019

Tällä viikolla pelataan suomalaisittain mahdollisesti historiallisia jalkapallon EM-karsintaotteluita. Suomalaisen jalkapallohypen keskellä on kuitenkin melkein unohtunut, että ympäri Euroopan pelataan paljon muitakin karsintaotteluita kuin Suomi – Liechtenstein.  Muutamat peliyhtiöt tarjoavat EM-karsintaotteluihin tehostettuja kertoimia ja yhdistelmiä, jotka tuottavat osuessaan mukavat voitot. Me nostamme tänään esiin pari LeoVegasin täkyä.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset