JYPille kauden viides voitto

Jyväskylän JYP kaatoi tiistaina Mikkelissä pelatussa ottelussa Jukurit voittomaalikilpailun päätteeksi maalein 4-5. Voiton myötä JYP nousi sarjataulukossa viidennelle sijalle. JYPin tehokkaimmat olivat kaksi maalia viimeistellyt Jerry Turkulainen sekä kaksi maalia alustaneet Jarkko Immonen että Jani Tuppurainen.

JYP sai ottelulle erinomaisen alun, kun Jerry Turkulainen vei vieraat johtoon Jani Tuppuraisen syötöstä jo seitsemän sekunnin pelin jälkeen. Jukurit ei kuitenkaan luovuttanut, vaan tasoitti pelin reilu neljä minuuttia myöhemmin Charles Saraultin ylivoimamaalilla. 1-1 lukemissa mentiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Toisessa erässä maaleja iskettiin vuorotellen. Ensin Mika Partanen vei Jukurit 2-1 johtoon rankkarista, mutta JYP tasoitti pelin viisi minuuttia ennen erän loppua Alex Lindroosin maalilla. Toiselle erätauolle mentiin kuitenkin kotijoukkueen 3-2 johdossa, kun Partanen onnistui maalinteossa kaksi minuuttia myöhemmin ylivoimalla.

Illan kuudes maali varsinaisella peliajalla nähtiin päätöserän alussa, kun Turkulainen tasoitti pelin illan toisella maalillaan. Näin 3-3 lukemiin päättyi myös varsinainen peliaika, jonka myötä ratkaisu siirtyi jatkoille.

Ottelun ratkaisu venyi lopulta aina voittomaalikilpailuun asti. Näissä JYPin sankariksi nousi 13 kertaa ottelussa torjunut Eetu Laurikainen, joka nollasi Partasen sekä Martins Dzierkalsin yritykset, ja kun JYPiltä onnistui samaan aikaan Turkulainen että Julius Nättinen maalinteossa, lähti lisäpiste vieraiden mukaan.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Mestarien Liiga: Ajax - Chelsea tiistaina 23.10.2019 kello 19:55

Ajax saa vieraaksi Chelsean Mestarien Liigan pelissä. Pysyykö hollantilaiset puhtaalla pelillä lohko kärjessä vai mikä mahtaa olla tilanne tämän pelin jälkeen?

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset