JYP murjoi KalPan Jyväskylässä

Jyväskylän JYP kaatoi lauantaina Jyväskylässä pelatussa ottelussa Kuopion KalPan tylyin 5-0 lukemin. JYPin voiton takuumiehiä ottelussa olivat kaksi maalia viimeistellyt Juha-Pekka Hytönen, kaksi maalia alustanut Petrus Palmu ja 19 kertaa kauden ensimmäisen nollapelinsä eteen torjunut Eetu Laurikainen. JYPin pelit jatkuvat seuraavaksi keskiviikkona vierasottelulla Mikkelin Jukureita vastaan.

JYP karkasi jo avauserässä kahden maalin karkumatkalle Juha-Pekka Hytösen ja Julius Nättisen maaleilla. Näistä osumista ensimmäinen syntyi alivoimalla seitsemän minuutin kohdalla ja toinen kolme minuuttia ennen erän loppua.

Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, jossa Hytönen vei kauden kolmannella maalillaan kotijoukkueen 3-0 johtoon. Päätöserässä JYP kaunisteli vielä loppulukemia Jarkko Immosen ja Julius Hongan maaleilla. Hongan 5-0 osuma oli hänen uran ensimmäinen Liigassa.

– Me pelattiin ihan ok peli ja saatiin hyvä voitto. Kahdessa ensimmäisessä erässä puolustettiin hyvin ja käytettiin niissä paikat tehokkaasti hyväksi. Kolmannessa erässä pelattiin kypsää peliä, eikä päästetty kaveria enää mukaan peliin, JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen kertoi tyytyväisenä pelin jälkeen.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Tehostettuja kertoimia EURO 2020 karsintaotteluihin - 15.11.2019

Tällä viikolla pelataan suomalaisittain mahdollisesti historiallisia jalkapallon EM-karsintaotteluita. Suomalaisen jalkapallohypen keskellä on kuitenkin melkein unohtunut, että ympäri Euroopan pelataan paljon muitakin karsintaotteluita kuin Suomi – Liechtenstein.  Muutamat peliyhtiöt tarjoavat EM-karsintaotteluihin tehostettuja kertoimia ja yhdistelmiä, jotka tuottavat osuessaan mukavat voitot. Me nostamme tänään esiin pari LeoVegasin täkyä.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset