Liiga: Ilves – JYP kello 18.30 ke 20.11.2019

Liiga jatkuu keskiviikkona viiden ottelun voimin. Kierroksen mielenkiintoisin ottelu nähdään Hakametsässä, jossa Ilves isännöi JYPiä. Molemmat joukkueet ovat pelanneet viimeisten viikkojen aikana hyvin ja liitävät pitkässä voittoputkessa. Kuuma kysymys kuuluukin: Kumman voittoputki tulee tässä pelissä päätökseen?

Aikaisemmat kohtaamiset

Ilves ja JYP ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kerran. Tuossa lokakuun alussa pelatussa ottelussa JYP vei kotikentällään voiton Ilveksestä 6-4 lukemilla.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa neljä asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että kotijoukkue on voittanut kaksikon neljä edellistä peliä.

Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että vierasjoukkue on voittanut joukkueiden yhdeksästä edellisestä kohtaamisesta ainoastaan yhden ottelun.

Kolmas mainitsemisen arvoinen asia liittyy peliaikaan, sillä osapuolten 12 edellistä kohtaamista on päättynyt varsinaisella peliajalla. Edellisen kerran näiden kahden joukkueen välillä, on nähty jatkoaika syyskuussa 2016. Tuolloin Ilves voitti vierasottelun Jyväskylässä voittomaalikilpailun jälkeen.

Neljäs mielenkiintoinen tilastollinen fakta liittyy maaleihin, sillä kotijoukkue on tehnyt joukkueiden kymmenessä edellisessä pelissä joka kerta vähintään kolme maalia. Kerrotaan myös samalla että näissä kymmenessä pelissä on joka kerta nähty vähintään neljä maalia.

Näitä sivuja Kertoimet.com suosittelee sinulle

unibet

Arvostelu

Unibet



Paras vetosivu käytännössä sarjaan kuin sarjaan – myös NHL:ään
Bonus: 100€

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Betssonilla on huima määrä NHL-kohteita listoilla hyvin kertoimin.
Bonus: 100€

Pelaa »
betsafe

Arvostelu

Betsafe



Hyvin NHL:ää listoilla vaihtuvin kertoimin, jotka kannattaa aina tarkistaa.
Bonus: 200€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Paljon suomalaisia kiinnostavia lätkäkohteita, myös NHL.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »

Ilveksellä seitsemän ottelun voittoputki alla

Ilves lähtee otteluun sarjataulukon neljänneltä sijalta. Tupsukorvat ovat pelanneet kuluvalla kaudella 21 ottelua, joista Jouko Myrrän miehistölle on kirjattu 12 voittoa ja yhdeksän tappiota, näistä tappoista yksi on tullut varsinaisen peliajan jälkeen. Tuo tappiopeli on Ilveksen ainoa ottelu tällä kaudella, joka ei ole ratkennut varsinaisella peliajalla.

Ilveksen vahvuudet tällä kaudella ovat löytyneet maalinteosta ja erikoistilannepelistä. Hyvästä maalintekotaidosta kertoo se, että Ilves on tehnyt liigassa kolmanneksi eniten maaleja (3,33 ottelua kohti) ja omaa liigan kovimman ylivoiman (29,21%). Myös alivoimapeli on ollut kuosissa, sillä vajaalla pelatessaan Ilves on sarjan neljänneksi kovin (84,44%).

Ennen kuin mennään eteenpäin, niin kerrotaan Ilveksestä vielä sellainen asia, että tamperelaisseura liitää parhaillaan kymmenen ottelun pisteputkessa. Näistä peleistä Ilves on hävinnyt ainoastaan yhden ottelun. Tuokin tappio tuli vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

JYPillä viiden ottelun voittoputki alla

JYP lähtee puolestaan otteluun sarjataulukon kolmannelta sijalta. Pekka Tirkkosen miehistö on pelannut kuluvalla kaudella 21 ottelua, joista jyväskyläläisseuralle on kirjattu 13 voittoa ja kahdeksan tappiota. Näistä voitoista yksi ja tappoista kaksi on tullut varsinaisen peliajan jälkeen.

JYPin vahvuudet kuluvalla kaudella ovat löytyneet molemmista päistä kenttää. Tästä kertoo se, että JYP on tehnyt sarjassa eniten maaleja (3,61 ottelua kohti). Hyvästä puolustuksesta kertoo puolestaan se, että jyväskyläläisseura on päästänyt Liigassa viidenneksi vähiten maaleja (2,33 ottelua kohti).

Ennen kuin mennään tuomionjulistukseen, niin kerrotaan JYPistä vielä sellainen mielenkiintoinen asia, että joukkue on vieraissa pelatessaan vasta sarjan kahdeksanneksi kovin joukkue. Lisäksi sen alivoima (72,13%) on hieman yllättäen sarjan kolmanneksi huonoin.

Pienten marginaalien peli tiedossa

Peliyhtiöt ovat nostaneet Ilveksen pienoiseksi ennakkosuosikiksi tähän otteluun mikä on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon sen miten paljon huonommin JYP on pelannut vieraissa kuin kotonaan. Ei lähdetä kuitenkaan dumaamaan jyväskyläläisseuraa, sillä Ilveksellä on ollut ongelmia tällaisia JYPin tyylisiä duunarijoukkueita vastaan.

Koska ottelun lähtökohdat Kertoimet.comin silmissä on täysin ympäripyöreät, niin lähdetään pelaamaan tässä pelissä vaihtoehtoisia vetoja. Näissä vaihtoehtoisissa vedoissa lapulle voitaisiin alle 5,5 maalin peli. Tätä me perustelemme sillä, että JYP ei pysty vastaamaan Ilveksen nopeuteen kentällä, joten jyväskyläläisseura yrittänee todennäköisesti viedä Ilvekseltä tilan pois, jolloin kotijoukkue joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Unibet tarjoaa alle 5,5 maalin otteluun 1,87 kertoimen »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *