Veikkausliiga: Ilves – HIFK kello 17.30 la 1.8.2020

Lauantain Veikkausliigakierroksen kolmas mielenkiintoinen matsi nähdään Ratinan Stadionilla, jossa toisistaan mittaa ottavat Ilves ja HIFK. Ottelu on etenkin Ilvekselle todella tärkeä, sillä se tulee määrittelemään hyvin pitkälle sen, onko tällä nykyisellä joukkueella oikeasti edellytyksiä pelata mitalista vai ei.

Aikaisemmat kohtaamiset

Ilves ja HIFK kohtasivat toisensa menneellä kaudella kolmesti. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen nähtiin ennen kauden alkua. Tuossa ystävyysottelussa Ilves oli parempi tylyin 4-0 lukemin. Toisessa kohtaamisessa pisteet menivät 2-2 tuloksella jakoon ja kolmannessa kohtaamisessa Ilves oli parempi 3-1 lukemin.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa useampi asia pistää silmään, joten listataan ne allekkain.

1. Ilves on voittanut joukkueiden kuudesta tuoreimmasta väännöstä viisi peliä.
2. Ilves on saanut vähintään yhden pisteen HIFK:ta vastaan kaksikon yhdeksästä edellisestä pelistä.
3. HIFK on voittanut näiden joukkueiden kohtaamisen edellisen kerran lokakuussa 2015.
4. Joukkueiden viidessä tuoreimmassa kohtaamisessa on nähty joka kerta vähintään kolme maalia.

Joukkueiden tuoreimman kohtaamisen parhaat palat pääset katsomaan yllä olevasta videosta.

Lähtökohdat

Ilves lähtee otteluun tappio alla ja sarjataulukon kuudennelta sijalta. Jarkko Wissin suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella kuusi ottelua, joista tamperelaisseuralle on kirjattu kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Ilveksen suurimmat ongelmat kuluvalla kaudella ovat löytyneet hyökkäyspäästä, sillä maaleja ei tahdo tulla millään. Tämä on johtanut siihen, että joukkue on joutunut pelaamaan hyökkäysvoittoisempaa peliä, jonka jälkeen omissa on alkanut kolisemaan. Tämä Ilveksen maalinteko-ongelma ei ole uusi juttu, sillä sen vuoksi se jäi viime kaudella ilman mitalia.

HIFK lähtee otteluun puolestaan kahden pelin voittoputkessa ja sarjataulukon viidenneltä sijalta. Helsinkiläisseura on pelannut kuluvalla kaudella viisi ottelua, joista sille on kirjattu kolme voittoa ja kaksi tappiota. IFK:n nykyinen hyvä vire on perua valmentajanvaihdoksesta, jonka jälkeen se on voittanut molemmat ottelunsa. Kerrotaan kuitenkin samaan hengenvetoon, että IFK:lla riittää pelissä vielä tekemistä, sillä sen puolustuspeli on yhtä hauras, kuin illan kotijoukkueen.

Ennakoidut kokoonpanot

Ilves (4-4-2):
Hilander – Aspegren, Miettunen, Tomas, Saksela – Tamminen, Jair, Ala-Myllymäki, Järvinen – Mettälä, Fofana.

HIFK (3-5-2):
Origi – Bäckman, Andberg, Selander – Mattsson, Sharza, Mosa, Mattila, Fofana – Henrigue, Tiquinho.

Ilves ennakkosuosikki

Ottelun lähtökohdat ovat äärimmäisen mielenkiintoiset, sillä tämä peli määrittelee hyvin pitkälle sen, onko Ilveksestä oikeasti mukaan mitalitaistoon. Juuri tällä hetkellä Tupsukorvilla on pelinsä kanssa ongelmia, kun Tiemoko Fofana ja Ala-Myllymäki eivät ole saaneet tarvittavia onnistumisia alkaneelle kaudelle. Tämä puristaa selvästi kaksikon kenkää, sillä molempien pitäisi pystyä tekemään se kymmenen häkkiä, jotta Ilves taistelisi mitaleista.

HIFK:n tilanne sen sijaan on toinen. Joukkue pääsee lähtemään otteluun aika rennoista asemista, sillä kaikki tuloksentekopaine on kotijoukkueella, koska se on voittanut valmentajavaihdoksen jälkeen kaikki pelinsä ja noussut taistelemaan paikasta kuuden parhaan joukossa.

Luotetaan me tällä Kertoimet.comissa kuitenkin siihen, että Ilves pystyy vaikeuksista huolimatta kääntämään tämän pelin nimiinsä ja tägätään lapulle kotivoitto. Tätä me perustelemme sillä, että Ilves on näistä kahdesta joukkueesta monipuolisempi. Lisäksi IFK:lla on ollut ongelmia voittaa tamperelaisseura viime vuosina.

Lyö Ilveksen voiton puolesta vetoa 888:lla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *