Ilves haki Mettälän osumalla pisteet Saarelta

Tampereen Ilves nappasi kauden kymmenennen voittonsa Veikkausliigassa kaatamalla sunnuntaina Ahvenanmaalla pelatussa ottelussa IFK Mariehamnin 0-1 lukemin. Ottelun ainokaisen viimeisteli Ilari Metteälä. Maali oli hyökkääjän kuluvan kauden viides. Voiton myötä Ilves nousi sarjataulukon piikkipaikalle kolmen pisteen erolla ennen ottelun pelannutta FC Interiä.

Aristote Mboma teki ottelussa käsimaalin, jota kotijoukkueen kannattajat ja pelaajat juhlivat hyväksyttynä osumana.

Ensimmäinen puoliaika oli tasaista peliä, jossa molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä. Ottelun ensimmäinen kunnollinen tilanne nähtiin reilun minuutin pelin jälkeen, kun IFK Mariehamnille tuomittiin rangaistuspotku, jota ampumaan astui Keaton Isaksson. Keskikenttäpelaaja yritti laukoa palloa vasempaan alakulmaan, mutta Ilveksen maalissa pelannut Mika Hilander torjui tämän yrityksen hienosti.

Seitsemän minuutin kohdalla vuorostaan Ilveksellä oli paikka maalintekoon, kun Tiemoko Fofana pelasi Ilari Mettälän Oskari Forsmanin kanssa nokikkain. Mettälä joutui hakemaan ratkaisua vaikeasta asennosta, eikä Forsmanilla ollut ongelmia torjua tätä laukausta.

Vartin kohdalla molemmilla joukkueilla oli paikat maalintekoon. Ensin Diago Tomas pääsi puskemaan vapaapotkun jälkitilannetta maalin edestä mutta tämä yritys suuntautui maalin ohi. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Aristote Mboma pelasi paikan maalin eteen Robbie Crawfordille, mutta Ilveksen puolustajat onnistuivat blokkaamaan keskikenttäpelaajan laukauksen kulmaksi.

Puolentunnin kohdalla Ilves sai luotua kulmapotkun jälkitilanteesta paikan rangaistusalueen rajalle Lauri Ala-Myllymäelle, mutta Forsman torjui keskikenttäpelaajan laukauksen helposti. Muutama minuutti myöhemmin Lassi Järvenpää haki ratkaisua kauempaa, mutta Hilander torjui tämän laukauksen kulmaksi.

Puoliajan lopussa Ilves sai vielä luotua yhden paikan maalintekoon, kun Janne Sakselan vapaapotku tavoitti maalin edestä Tomasin, mutta puolustajan ohjaus nousi selvästi maalin yli, jonka myötä puoliajalle mentiin kiikarilukemissa.

IFK Mariehamn ei myy nahkaansa halvalla

Toinen puoliaika alkoi Ilveksen kannalta fantastisesti, sillä Fofana pääsi heti puoliajan alussa yksin läpi pallonriiston seurauksena. Oman ratkaisun sijaan hyökkääjä pelasi Mettälälle paikan takakulmalle, joka pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin. Noin kaksi minuuttia myöhemmin Hampus Lonnilla oli paikka tasoittaa peli, kun hyökkääjä pääsi puolittain läpi, mutta Hilander torjui tämänkin yrityksen.

Tunnin kohdalla kotijoukkueelle tuomittiin vapaapotku 25 metristä, kun Tuure Siira kaatoi Mboman. Pallon taakse astui Gustaf Backaliden, joka yritti suoraa ratkaisua, mutta tämä yritys pysähtyi suoraan Ilveksen muuriin. Muutama minuutti myöhemmin Ilveksen puolustus koki kovia, kun Simon Silverholt potki Janne Sakselaa jaloille sillä seurauksena, että puolustaja jätti pelin kesken. Hänet korvasi Iiro Järvinen.

67. minuutilla maalin tehnyt Mettälä pelasi Jairin kanssa paikan Felipe Aspegrenille rangaistusalueen rajalle, mutta puolustajan laukaus suuntautui selvästi maalin ohi. Noin minuutti tästä Ilvekselle tuomittiin vapaapotku 25 metristä. Pallon taakse astui Ala-Myllymäki, joka yritti sijoittaa pelivälinettä vasempaan alakulmaan, mutta Forsman torjui keskikenttäpelaajan laukauksen kulmaksi.

71. minuutilla IFK Mariehamn sai luotua todella vaarallisen paikan, kun Mboma pelasi Backalidenille paikan rangaistusalueen rajalta. Keskikenttäpelaajalta lähti tilanteessa tulinen laukaus, mutta Ilveksen pelaajat ennättivät viime hetkellä heittäytyä pallon eteen. Neljä minuuttia tästä IFK onnistui jo maalinteossa, kun Tuco puski Lonnin keskityksen verkon perukoille, mutta tämä maali hylättiin käsimaalina.

Reilu kymmenen minuuttia ennen pelin loppua Ilveksen toinen maali oli lähellä, kun Tomas pääsi puskemaan kulmapotkua maalin edestä toistamiseen, mutta tämä yritys suuntautui hieman maalin ohi. Kaksi minuuttia myöhemmin IFK:lla oli taas erinomainen paikka tasoittaa peli, kun Backaliden pelasi Silverholtille paikan maalin eteen, mutta mies ohjasi pallon maalin ohi.

82. minuutilla Mbomalla oli taas paikka tasoittaa peli kun Backaliden pelasi hyökkääjän yksin läpi, mutta Hilander torjui tämänkin yrityksen. Kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkueella oli taas paikka maalintekoon, kun Crawford pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta Ilveksen puolustajat blokkasivat tämänkin laukauksen.

Neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kotijoukkueen tasoitus näytti jo varmalta, kun Rick Ketting pääsi ohjaamaan vapaapotkua vapaasti Ilveksen maalin edestä, mutta vierasjoukkueen kannattajien onneksi mies ei osunut palloon. Kaksi minuuttia myöhemmin IFK:lle tuomittiin vapaapotku rangaistusalueen rajalta. Pallon taakse astui Davide Murnane, joka yritti suoraa ratkaisua, mutta tämäkin laukaus pysähtyi Ilveksen muuriin.

Tuomarin antamalla lisäajalla IFK Mariehamnilla oli vielä yksi paikka tasoittaa peli, kun Mboma pääsi nokikkain Hilanderin kanssa, mutta ”Hila” torjui tämänkin yrityksen varmasti, eikä ottelussa nähty enempää maaleja, näin Ilves voitti ottelun Ilari Mettälän maalilla 0-1 ja nousi sarjataulukon piikkipaikalle.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Valioliiga: Norwich - Chelsea kello 14:30 lauantaina 24.8.2019

Teemu Pukki on koko Valioliigan puheenaihe numero 1! Jatkuuko Norwichin timantin #pukkiparty vai pitääkö Chelsea nyt miehen nollilla?

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset