HIFK jatkoi Tapparan tappioputkea

Tampereen Tapparan tappioputki venyi jo kolmen ottelun mittaiseksi, kun Kirvesrinnat joutuivat myöntämään tiistain ainoassa Liigaottelussa Helsingin IFK:n paremmaksi voittomaalikilpailun pääteeksi 2-3 lukemin. HIFK:n hahmo ottelussa oli kaksi maalia alustanut Otto Paajanen, joka myös iski helsinkiläisseuralle lisäpisteen ottelussa.

Ottelun avausmaali nähtiin avauserän puolessa välissä, kun Niko Ojanmäki vei kotijoukkueen ylivoimalla johtoon Anton Levtchin esityöstä. Toiseksi syöttäjäksi maaliin merkittiin Teemu Suhonen. Kaksi minuuttia myöhemmin Levtchillä oli paikka iskeä Kirvesrinnoille toinen maali, kun hyökkääjälle pelattiin ylivoimalla paikka maalineteen, mutta viimeistelyssä nuorukainen ei onnistunut.

Toisen erän alussa kentällä nähtiin ikävä tilanne, kun Matias Lehtonen loukkaantui Lennart Petrellin rajun taklauksen seurauksena. Tappara ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään tätä ylivoimaa. Pian Petrellin jäähyn jälkeen HIFK pääsi ylivoimalle, kun Suhoselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Tämän rangaistuksen aikana Teemu Turunen tasoitti pelin Otto Paajasen reboundista. Illan seuraavaakaan maalia ei tarvinnut odottaa kauan, sillä seitsemän minuuttia myöhemmin Olavi Vauhkonen vei Tapparan 2-1 johtoon.

Tuolla Vauhkosen maalilla Tappara oli voitossa kiinni aina varsinaisen peliajan viimeiselle minuutille asti, ennen kuin Jere Sallinen onnistui tasoittamaan pelin kaksi sekuntia ennen pelin loppua Paajasen ja Michael Keräsen esityöstä. Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta vasta voittomaalikilpailun 11. vetäjäparissa, jossa Charles Bertrand epäonnistui omassa yrittämässään ja kun Paajanen pisti omalla vuorollaan limpun sisään, matkasi lisäpiste Stadiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Vysshaya Liga: Isloch Minsk - Slutsk kello 18.00 su 5.4.2020

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset