Vysshaya Liga: FK Minsk – Dinamo Minsk kello 16.00 la 28.3.2020

Valko-Venäjän pääsarjassa pelataan lauantaina neljän ottelun kierroksen. Kierroksen mielenkiintoisin ottelu on tämä Minskin Derby. Peliyhtiöt ovat nostaneet Dinamon otteluun ennakkosuosikiksi ja syystä, sillä Minskin kakkojengi on vienyt näiden joukkueiden kohtaamisen historian saatossa ainoastaan kolme kertaa.

Aikaisemmat kohtaamiset

FK Minsk ja Dinamo Minsk ovat kohdanneet toisensa historian saatossa 29 kertaa. Näistä peleistä Minsk on voittanut kolme ottelua, kymmenen kertaa pisteet ovat menneet jakoon ja 16 kertaa kentältä on poistunut Valko-Venäjän suurimpiin seuroihin kuuluva Dinamo Minsk.

Joukkueiden tuoreimmat kohtaamiset ovat perua viime kaudelta. Tuolloin osapuolet ottivat yhteen kaksi kertaa Valko-Venäjän pääsarjassa. Näistä peleistä ensimmäinen vääntö päättyi 0-0 tasapeliin, mutta toisessa kohtaamisessa Dinamo Minsk oli parempi 3-2 lukemin.

Kaksikon aikaisempia kohtaamisia katsoessa kaksi asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että Dinamo Minsk on saanut vähintään pisteen kaksikon 14 edellisestä kohtaamista (10-4-0). FK Minsk on puolestaan voittanut näiden joukkueiden kohtaamisen edellisen kerran toukokuussa 2013. Tuolloin se kaatoi Dinamon rankkareiden jälkeen 1-2 lukemin.

Toinen mielenkiintoinen asia liittyy maaleihin, sillä FK Minsk on jäänyt kaksikon yhdeksässä edellisessä kohtaamisessa seitsemän kertaa maaleitta. Näissä peleissä jossa FK Minsk on onnistunut maalinteossa, on joka kerta nähty yli 2,5 maalin peli (5-0-6-2-1-1-2-0-1).

Joukkueiden eloikuisen kohtaamisen parhaat palat pääset katsomaan alla olevalta videota.

Minskin kakkosjengi

FK Minsk on vuonna 2006 perustettu jalkapalloseura. Joukkue on päässyt pelaaman Euro-otteluita historiansa aikana kaksi kertaa. Näistä ensimmäinen nähtiin kaudella 2011-12, jolloin se eteni Eurooppa-liigassa toiselle karsintakierrokselle ja toinen kaudella 2013-14, jolloin se eteni Eurooppa-liigassa aina Playoff-vaiheeseen asti, ennen kuin Standard Liege päätti sen pelit.

Menneellä kaudella FK Minsk sijoittui Valko-Venäjän pääsarjassa yhdeksänneksi. Tuolla sijoituksella se ei pääse europeleihin, sillä Valko-Venäjän mestari pääsee Mestarien liigan karsintoihin, kun taas toinen ja kolmas pääsevät pelaamaan Eurooppa-liigan karsintoja.

Kuluvan vuoden aikana FK Minsk on pelannut 13 ottelua. Näistä peleistä 12 on ollut ystävyysotteluita ja yksi Valko-Venäjän pääsarjaottelu. Noista 12 harjoituspelistä joukkueelle kirjattiin viisi voittoa, kolme tasapeliä ja neljä tappiota. Vysshaya Ligan pelin FC Minsk aloitti 1-3 voitolla sarjanousija Belshinasta.

Dinamo maan suurin

FK Dinamo Minsk on vuonna 1927 perustettu jalkapalloseura. Se on Valko-Venäjän suurin ja menestynein seura. Joukkue on voittanut maan mestaruuden historiassaan seitsemän kertaa. Näiden lisäksi se on juhlinut Valko-Venäjän Cupin mestaruutta kolmesti. Nämä lukemat saattavat kuulostaa pieniltä, mutta Dinamo pelasi ennen Venäjän pääsarjassa, jonka mestaruuden se voitti vuonna 1982.

Vaikka Dinamon historia on hieno, niin viime vuosina joukkueen kilpi on alkanut himmenemään, kun useampi seura on ajanut sen toiminnassaan kiinni. Tästä kertoo esimerkiksi se, että Dinamos sijoittui viime vuonna Valko-Venäjän pääsarjassa vasta neljänneksi, vaikka sen pitäisi pystyä pelaamaan mestaruudesta joka vuosi.

Jos joukkueen viime kausi oli pettymys, niin samaa voidaan sanoa alkaneesta vuodesta, sillä Dinamo on voittanut kuluvan vuoden 11 ottelusta ainoastaan yhden (1-4-6) pelin. Tuo tuli helmikuun lopussa Volyn Lutskia vastaan. Juuri tällä hetkellä se liitää neljän pelin tappioputkessa.

Tasainen ottelu luvassa

Peliyhtiöt ovat nostaneet Dinamon otteluun ennakkosuosikiksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä Dinamo on syystä tai toisesta ollut FK Minskille viime vuosina vaikea vastus kaadettavaksi. Ottelun isäntää ei kuitenkaan kannatta aliarvioida, sillä Dinamo ei todellakaan ole pelannut hyvin tämän vuoden puolella.

Vaikka peliyhtiöt ovat nostaneet Dinamon otteluun ennakkosuosikiksi, niin lähdetään me täällä Kertoimet.comissa pelaamaan tässä pelissä tasapelin puolesta. Tätä me perustelemme sillä, että Dinamo ei ole niin huono joukkue oikeasti, miltä joukkue tällä hetkellä vaikuttaa. Myöskään FK Minsk ei ole niin hyvä, että se vaan kävelisi ”isoveljensä” yli.

Lyö tasapelin puolesta vetoa Bethardilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *