FIFA La Liga Santarder Challenge neljännesvälierät 22.3.2020

FIFA La Liga Santander Challengen pelit jatkuvat sunnuntaina välierällä ja mitalipeleillä. Kierroksen mielenkiintoisin ottelu tulee olemaan Manu Morlanesin ja Marco Asension välinen kohtaaminen, sillä tässä otteluparissa putoa pelaaja pois, joilla olisi ollut hieman paremmalla arpaonnella edellytykset päästä mitalipeleihin.

FIFA La Liga Santander Challengen pelit jatkuvat sunnuntaina neljännesvälierillä ja mitalipeleillä. Ne jotka eivät tiedä mistä on kyse, niin heille kerrottakoon, että #LaLigaSantanderChallenge:ssa Espanjan pääsarjan huippupelaajat pelaavat toisiaan vastaan Fifassa ja keräävät samalla rahaa taistelua koronavirusta vastaan.

Hyvätekeväisyystempaus keräsi jo eilen muutamassa tunnissa 18 000 euroa, joten tälle päivälle jää vielä kirittävää, sillä tempauksen tavoitteena on kerätä 100 000€ kokoon. Mikäli rahaa tulee samaan tahtiin, kuin eilen ensimmäisessä ottelussa Ruben Garcian ja Ruibal Garcia Aitorin välillä, niin tavoite tulee menemään rikki, sillä kaksikon pelin aikana lahjoituksia tuli noin 11 000 eurolla.

Otteluita pääsee seuraamaan alla olevasta videosta.
Katso käyttäjän ibai suora videolähetys osoitteessa www.twitch.tv

Kuka on kovin?

Sunnuntain neljännesvälierät FIFA La Liga Santander Challengers käynnistyvät Ruibal Garcian ja Gorga Guruzetan välisellä pelillä. Eilisen perusteella voisi sanoa, että Ruibal Garcia on ottelun pienoinen ennakkosuosikki, sillä mies teki muutaman sellaisen maalin, joka vaatii hieman harjoittelua, kun taas Guruzeta otti eilen ”rutiinivoiton” Sergio Reguilonista.

Toisessa neljännesvälieräparissa toisistaan mittaa ottavat Lucas Peres ja Marcos Lorente. Meidän silmissä Llorente on näistä kahdesta se osapuoli, joka tulee marssimaan jatkopeleihin, sillä Peresin kohdalla heräsi väkisinkin epäilys siitä, että pelaaja vaihtui tauolla, koska mies pystyi kääntämään ensimmäisen nelivitosen 2-0 tappioaseman toisella nelivitoselle 2-3 voitoksi.

Kolmannessa neljännesvälieräottelussa toisistaan mittaa ottavat Exposito ja Borja Iglesias. Exposito sai eilen luovutusvoiton Sergio Robertolta, mutta syy jäi hieman epäselväksi, koska lähetys katkesi juuri ennen kuin ottelu piti alkaa. Sen sijaan Iglesias otti komean 7-1 voiton Jasonista. Tuolla esityksellä hän nousi meidän silmissämme suoraan mitaliehdokkaiden joukkoon.

Neljännessä neljännesvälieräottelussa toisistaan mittaa ottavat Manu Morlanes ja Marco Asensio. Molemmat pelaajat esiintyivät eilisissä peleissä eduksensa, joten on pieni sääli, että kaksikko joutuu ottamaan jo tässä vaiheessa toisistaan mittaa, sillä molemmilla olisi ollut niin taitojen kuin myös materiaalin puolesta päästä pitkälle.

Neljännesvälierät käynnistyvät kello 19.30:

Kello: 19.30 Ruibal Garcia vs Gorga Gurueta
Kello: 20.00 Lucas Peres vs Marcos Llorente
Kello: 20.30 Exposito vs Borja Iglesias
Kello: 21.00 Manu Morlanes vs Marco Asensio

Siirry tästä Unibetille »
Siirry tästä Bethardille »
Siirry tästä NordicBetille »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *