Veikkausliiga: FC Lahti – Ilves klo 18.30 Su 14.7.2019

Kotoinen Veikkausliiga jatkuu sunnuntaina kahden ottelun voimin. Kierroksen mielenkiintoisin ottelu nähdään Lahdessa, jossa toisistaan mittaa ottavat FC Lahti ja sarjaa johtava Tampereen Ilves. Peliyhtiöt ovat nostaneet vierasjoukkueen otteluun ennnakkosuosikiksi, mutta joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset tietävät puhua hyvin tasaisen ja vähämaalisen pelin puolesta.

Aikaisemmat kohtaamiset

FC Lahti ja Ilves ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kerran. Tuo kohtaaminen nähtiin huhtikuun lopussa Tampereella ja siinä Ilves oli parempi Lauri Ala-Myllymäen osumalla. Tuo voitto oli Tupsukorville maistuva, sillä edellisen kerran Ilves on voittanut näiden joukkueiden kohtaamisen syyskuussa 2019. Tuon jälkeen osapuolet ovat kohdanneet viisi kertaa, josta tuloksena on ollut kaksi FC Lahden voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi Ilveksen voitto.

Tilastollisia poimintoja joukkueiden aikaisemmista kohtaamisista:

1. Joukkueiden kolmessa edellisessä kohtaamisessa ei ole kertaakaan nähty yhtä maalia enempää.
2. Joukkueiden neljässä edellisessä kohtaamisessa ei ole kertaakaan nähty kahta maalia enempää.
3. FC Ilves on voittanut FC Lahden edellisen kerran vieraissa tammikuussa 2017.
4. FC Lahti on voittanut viimeisen kolmen vuoden aikana Ilveksen kotonaan kaksi kertaa.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen parhaat palat pääset katsomaan alla olevasta videosta.

Näitä sivuja Kertoimet.com suosittelee sinulle:

unibet

Arvostelu

Unibet



Ylivoimaisesti kattavin kohdevalikoima SM-liiga matseja ja vetomuotoja joka peliin.
Bonus: 100€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Kattava valikoima SM-liigaa. Myös Mestis ja aladivarit.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Kestosuosikki. Kattava valikoima koti- ja ulkomaista lätkää, erityisesti Liigaa.
Bonus: 100€

Pelaa »
comeon

Arvostelu

ComeOn!



Uusi vetofirma ComeOn on lämännyt itsensä huippusuosioon korkeilla kertoimilla ja käyttäjäystävällisyydellä.
Bonus: 300€

Pelaa »

13 pisteen ero sarjataulukossa

FC Lahti lähtee otteluun sarjataulukon yhdeksänneltä sijalta. Kuhnurit ovat pelanneet kuluvalla kaudella 14 ottelua, joista Sami Ristilän miehistölle on kirjattu kolme voittoa, kuusi tasapeliä ja viisi tappiota. Lahtelaisten isoimmat ongelmat kuluvalla kaudella ovat liittyneet maalintekoon, mistä kertoo myös 13 maalia. Kerrotaan samalla, että lahtelaiset ovat päästäneet viidessä viimeisessä ottelussa Veikkausliigassa eniten maaleja.

Ilves lähtee otteluun puolestaan sarjataulukon piikkipaikalta. Tamperelaiset ovat pelanneet kuluvalla kaudella 13 ottelua, joista Jarkko Wissin suojateille on kirjattu kahdeksan voittoa, neljä tasapeliä ja yksi tappio. Ilveksen vahvuus alkukaudesta oli vahva puolustuspelaaminen ja ongelma hyökkäys. Nyt tämä myytti on kuitenkin hieman murtunut, sillä Tupsukorvat ovat päästäneet viidessä viimeisessä ottelussa kuusi maalia ja tehneet 12 osumaa. Tämä on Veikkausliigan kovin lukema.

Ennakoidut kokoonpanot

FC Lahti (4-4-2):
Rakovsky – Coubronne, Hauhia, Tanska, Penninkangas – Josue, Virta, Klinga, Jäntti – Amione, Etock.

Ilves (4-4-2):
Hilander – Aspegren, Mensah, Miettunen, Addy – Järvinen, Jair, Ala-Myllymäki – Tendeng, Fofana.

Ilves ennakkosuosikki

Peliyhtiöt ovat nostaneet Ilveksen otteluun ennakkosuosikiksi. Vierasjoukkueen ennakkosuosikin asema on perusteltua, sillä Ilves liittää parhaillaan neljän ottelun voittoputkessa, kun taas FC Lahdella on plakkarissa kolmesta viimeisestä pelistä ainoastaan yksi piste.

Kuhnureiden mahdollisuuksia ei kuitenkaan kannata ampua ihan täysin alas, sillä historian valossa näiden kahden joukkueen kohtaamiset ovat olleet tasaiset. Tästä kertoo se, että joukkueiden 18 edellisestä kohtaamisesta, Lahti on voittanut kuudesti, viisi kertaa pisteet ovat menneet jakoon ja seitsemän kertaa Ilves on vienyt voiton.

Lähdetään me täällä Kertoimet.comissa pelaamaan kuitenkin vierasjoukkueen voittoa, sillä Ilves saa kentälle pelikiellossa olleen Jairin. Tämä parantaa Tupsukorvien keskikentän pelaamista. Vierasjoukkueen voittoa me perustelemme myös sillä, että Ilves on ollut alati vaarallinen erikoistilanteissa viimeisten viikkojen aikana. Vierasjoukkueen osakkeita meidän silmissä nostaa myös se, että Lauri Ala-Myllymäki on iskenyt tamperelaisseuralle kuusi osumaa kolmessa edellisessä pelissä.

Lyö Ilveksen voiton puolesta veto NordicBetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *