Valioliiga: Burnley – Manchester City kello 20.15 ti 3.12.2019

Valioliiga jatkuu tiistaina kahden ottelun voimin. Kierroksen mielenkiintoisin ottelu pelataan Turf Moorilla, jossa tosistaan mittaa ottavat Burnley ja Manchester City. Peliyhtiöt ovat nostaneet vierasjoukkueen otteluun selväksi ennakkosuosikiksi mikä näkyy myös kertoimissa.

Aikaisemmat kohtaamiset

Burnley ja Machester City ovat kohdanneet toisensa historian saatossa 91 kertaa. Näistä peleistä Burnley on voittanut 28 ottelua, 20 kertaa pisteet ovat menneet jakoon ja 43 kertaa voiton on vienyt City. Joukkueiden tuorein kohtaaminen on perua viime huhtikuulta, jolloin City kävi hakemassa tältä samaiselta stadionilta 0-1 vierasvoiton.

Kaksikon aikaisempia kohtaamisia katsoessa useampi asia pistää silmään, joten listataan ne tällä kertaa allekkain, jotta kaikki pysyvät kärryillä.

1. City on voittanut joukkueiden kolme tuoreinta kohtaamista.
2. City on saanut vähintään pisteen joukkueiden seitsemästä edellisestä kohtaamista.
3. Burnley on saanut joukkueiden seitsemästä edellisestä kohtaamisesta yhden pisteen.
4. Burnley on jäänyt maaleitta joukkueiden kolmessa tuoreimmassa kohtaamisessa.
5. Burnley on voittanut näiden joukkueiden kohtaamisen edellisen kerran maaliskuussa 2015. Tuo voitto on joukkueen ainoa Citystä tällä vuosituhannella.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Netin suurin valikoima suomalaisia ja pohjoismaisia pelikohteita.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »
mrgreen

Arvostelu

Mr. Green




Rahapelialan gaaloissa palkintoja rohmunnut MrGreen laajensi vuonna 2017 vedonlyöntiin. Veikkauspuolella tarjolla nyt harvinaisen mehukas bonus.
Bonus: 100€ ilmaisveto

Pelaa »
unibet

Arvostelu

Unibet



Lukemattomia kertoja palkittu vedonlyöntisivusto. Myös Kertoimet.com:n suosikki.
Bonus: 100€

Pelaa »
comeon

Arvostelu

Come On



Netin uusin vetosivu on aloittanut ryminällä: huippulaatua alusta asti.
Bonus: 300€

Pelaa »
spinsports

Arvostelu

Spinsports



Hyvät kertoimet sekä peräti 200€ arvosta ilmaisvetoja tervetuloalahjaksi.
Bonus: 200€

Pelaa »

Lähtökohdat

Burnley lähtee otteluun sarjataulukon kymmenenneltä sijalta. Sean Dychen suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella 14 ottelua, joista joukkueelle on kirjattu viisi voittoa, kolme tasapeliä ja kuusi tappiota, näistä tappiosta neljä on tullut viimeiseen kuuteen otteluun. Näissä peleissä Burnleyllä on ollut ongelmia puolustuspelin kanssa.

City lähtee otteluun puolestaan sarjataulukon kolmannelta sijalta. Pep Guardiolan suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella 14 ottelua, joista joukkueelle on kirjattu yhdeksän voittoa, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Cityn vahvuudet alkaneella kaudella ovat löytyneet etenkin hyökkäyspelistä, sillä joukkue on tehnyt Valioliigassa ylivoimaisesti eniten maaleja.

Ennakoidut kokoonpanot

Burnley joutuu lähtemään otteluun ennakkotietojen mukaan ilman Johann Gudmundssonia ja Matej Vydraa. Cityltä poissa ennakkotietojen mukaan ovat puolestaan Leroy Sane, Aymeric Laporte, Oleksard Zinchenko ja Sergio Aguero.

Burnley (4-4-2):
Pope – Pieters, Mee, Tarkovski, Bardsey – McNeil, Cork, Westwood, Hendrick – Wood, Barnes.

Machester City (4-3-3):
Ederson – Walker, Stones, Fernandinho, Angelino – Bruyne, Gundogas, Silva – Silva, Jesus, Sterling.

City ennakkosuosikki

Peliyhtiöt ovat nostaneet Manchester Cityn otteluun selväksi ennakkosuosikiksi ja syystä, sillä näiden kahden joukkueen materiaaleissa on melkoinen ero vierasjoukkueen hyväksi. Kotijoukkueen osakkeita meidän silmissämme ei myöskään nosta historia, joka tietää kertoa Cityn olevan Burnleylle vaikea vastus kaadettavaksi.

Koska Cityn suorasta voitosta saa kuitenkin niin pienen kertoimen, niin lähdetään me täällä Kertoimet.comissa pelaamaan vaihtoehtoisia vetoja. Näissä vaihtoehtoisissa vedoissa lapulle laitetaan se, että Kevin De Bruyne tekee ottelussa maalin. Nordicbet tarjoaa tähän vaihtoehtoon 3,80 kertoimen.

Lyö Kevin De Bruynen osuman puolesta vetoa NordicBetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *