Bundesliiga 2019/2020 – lyö vetoa Saksan ykkösliigasta

Bundesliga

Bundesliiga on ensimmäinen Euroopan suursarjoista, joka pääsee jatkamaan koronaviruksen pakottaman tauon jälkeen. Bundesliiga jatkaa pelejä lauantaina 16.5. Ottelut pelataan tyhjille katsomoille. Joukkueiden pelaajia ja muuta henkilökuntaa testataan jatkuvasti. Mahdolliset tartunnat saattavat tuoda vielä muutoksia otteluohjelmaan. Kaiken kaikkiaan tämän kauden Bundesliigaa on pelaamatta vielä yhdeksän kierrosta. Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan, niin viimeinen ottelu tältä kaudelta pelattaisiin 27.6.

Vuodesta 1963-1964 asti pelattu sarja on maailman tuottoisin jalkapalloliiga niin omistajille kuin usein vedonlyöjille. Nyt käynnissä oleva kausi on jo 58. kausi. Bayern München oli kauden alla jälleen yksi suosikeista, pahimpana haastajana tällä kaudella oli Borussia Dortmund. Jos nämä kaksi seuraa kairaavat kaksi ensimmäistä sijaa, mitkä joukkueet laitetaan seuraaville sijoille? Lyö vetoa!

bundesliiga eaglebet banneri

Saksalaisen jalkapallon suosio näkyy kentällä ja katsomoissa, saksalainen jalkapalloliiga voi hyvin ja kiinnostaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Katsomoissa on Euroopan suurimmat yleisöt – yli 45 000 katsojaa per ottelu ja monien seurojen kotiotteluiden liput ja kausikortit menevät kuin kuumille kiville. Kaikista ammattiurheilusarjoista vain NFL pääsee edelle.

Suosittelemme Bundesliigaan

Tsekkaa erityisesti nämä saitit kun pelaat Bundesliigaa:

unibet

Arvostelu

Unibet



Laajin kohdevalikoima Bundesliigaa ja muuta jalkapalloa. Hyvät live-vedot ja Unibet TV.
Bonus: 100€

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Erinomaiset kertoimet Bundesliigaan + yksi netin parhaista live-vedonlyönneistä.
Bonus: 100€

Pelaa »
betsafe

Arvostelu

Betsafe



Bundesliiga hyvin esillä, erityisesti erikoisvedoissa hyviä kertoimia.
Bonus: 150€

Pelaa »
eaglebet

Arvostelu

Eagle Bet



Toimiva bonus, suomennosta odotellessa. Hyviä kertoimia Bundesliigaan! Bonuskoodin: PELAA125
Bonus: 125€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Paras kohdevalikoima Suomen aladivarieihin. Myös 2. Bundesliiga hyvin esillä.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »

1. Bundesliiga 2019/20 – suurimmat suosikit

Bundesliigan voittajakertoimet kaudelle 2019-20

Bundesliiga jatkuu tiukasta tilanteesta. Bayern Munchen ei ole ollut niin ylivoimainen kuin se parhaimmillaan on viime vuosina ollut. Tällä hetkellä Dortmund on sarjakakkonen, eroa Bayerniin on neljä pistettä.
Dortmundilla on vielä mahdollisuutensa. Kauden jälkimmäinen der Klassiker, eli Bayern Munchenin ja Dortmundin ottelu, pelataan toukokuun lopulla Dortmundin kentällä. Jos Bayern tämän häviää, ja muutenkin notkahtaa kevään matseissa, niin Dortmundin keltapaidat voivat vielä kiriä ohi.

Vetomarkkina toki pitää vielä Bayernia suosikkina. Unibetin listoilla Bayern Munchenin mestaruuskerroin on vain 1.22. Dortmundin mestaruudesta Unibet maksaa kertoimen 6.50.

Bundesliigan top neljä -sijoituskin on haluttu paikka. Liigan neljä parasta pääsevät seuraavan kauden Mestareiden liigaan, ja siellä tahkotaan rahaa ja mainetta.
Ennen kevään pelien jatkumista kolmantena Bundesliigassa on Red Bull Leipzig, vain pisteen Dortmundia perässä. Pisteen Leipzigia perässä on Borussia Monchengladbach, ja tästä kahden pisteen päässä on viitosena Bayer Leverkusen.

Bundesliiga paras maalintekijä

Bayern Munchenin Robert Lewandowski johtaa Bundesliigan maalintekopörssiä, ja hän on vetomarkkinoiden suosikki voittamaan kauden maalikuninkuuden. Lewandowskilla on nyt tehtynä 25 liigamaalia, ja RB Leipzigin Timo Werner on kakkosena 21 maalilla. Unibetilla Lewandowskin maalikunkkukerroin on enää vain 1.15, ja Wernerin kerroin samalla listalla on 4.00. Kauden komeetta, Dortmundin nuorukainen Erling Braut Haaland tuli Bundesliigaan tammikuussa ja ehti tehdä jo yhdeksän maalia. Ensi kaudella Haaland on varteenotettava ehdokas maalikuninkaaksi, mutta ei tietenkään vielä tällä kaudella. Unibetilla Haalandin kerroin tämän kauden maalikuninkuudesta on 501.00.

Kenestä leivotaan sankari?

Sarjajärjestelmä kaudelle 2019-2020

Bayern MünchenBundesliigan kausi alkoi 16.8. Bayern Munchen – Hertha Berlin ottelulla. Mukana on 18 joukkuetta.

Tässä ohjelma, jolla kautta jatketaan toukokuussa:

Lauantai 16.5.2020
16:30

Augsburg – Wolfsburg
Dortmund – Schalke
Fortuna Düsseldorf – SCP
Hoffenheim – Hertha Berlin
Leipzig – Freiburg

19:30
Frankfurt – Mönchengladbach

Sunnuntai 17.5.2020
16:30

FC Köln – Mainz

19:00
UNI – Bayern München

Maanantai 18.5.2020
21:30

Werder Bremen – Leverkusen

Lauantai 23.5.2020
16:30

Bayern München – Frankfurt
Mönchengladbach – Leverkusen
FC Köln – Fortuna Düsseldorf
Freiburg – Werder Bremen
Hertha Berlin – UNI
Mainz – Leipzig
SCP – Hoffenheim
Schalke – Augsburg
Wolfsburg – Dortmund

Bundesliiga-futis on koko perheen viihdettä

Bundesliigassa tunnelman takaavat myös seisomakatsomot ja Valioliigaa edullisemmat lippujen hinnat. Saksassa jalkapallon seuraaminen on koko perheen huvia. Tähän päälle vielä laajat televisiointioikeudet niin voidaan puhua kuningaslajin yhdestä suosituimmista liigoista. Näkyvyyden Suomessa takaa Eurosport 2. Myös Viasat / Viaplay näyttää 3-6 ottelua per ottelukierros maksukanavillaan.

Saksan Bundesliiga on ollut 90-luvulta lähtien Euroopan isojen futisliigojen (Valioliiga, Ranskan Ligue 1, La Liga ja Serie A) maalirikkain sarja, asia mistä veikkaajat tietenkin pitävät. Maaleja syntyy ja over-vedot napsuvat mukavasti.

Ykkösbundesliigan lisäksi Saksan kakkosbundesliiga on myös suosittu veikkauskohde isoilla vedonvälittäjillä. Viime vuosina myös kolmossarja 3. Liga on alkanut ilmestyä vetolistoille, kun sekin on siirtynyt täysin ammattilaissarjaksi. Saksalainen jalkapallotarjonta vedonlyöntisivuilla onkin erinomaisen laajaa ja laadukasta.

Yhteensä yli 50-vuotisen historian aikana sarjassa on vieraillut yli 50 seuraa, joista menestyksekkäimpiä ovat olleet Bayern München (26 mestaruutta), Borussia Dortmund (7) ja Hamburger SV (6) ja Schalke 04 (6). Bayern München on nyt voittanut Bundesliigan viisi kertaa peräkkäin ja 2000-luvulla mestaruus on mennyt ohi suun vain kuusi kertaa. Turhaa onkin kysyä mikä on ollut tämän vuosisadan hallitsevin joukkue Bundesliigassa. Ja vedonlyöntikertoimien perusteella Bayern München tulee uusimaan jälleen mestaruuden.

Kuten useimmissa suurissa eurooppalaisissa sarjoissa, myös Bundesliigassa pelataan kaksinkertainen sarja (kerran kaikkia vastaan kotona ja vieraissa) ja eniten pisteitä napsinut vie Victoria-pokaalin kotiin.

Peräti neljä parasta seuraa lunastaa paikan Mestareiden Liigaan ja viides Eurooppaliigan lohkovaiheeseen. Kuudennelle joukkueelle on luvassa paikka Eurooppaliigan karsintoihin. Taisteltavaa riittää siis voittopokaalin lisäksi todella paljon.

Tähän kun vielä lisätään se, että kaksi viimeistä joukkuetta putoaa suoraan kakkosbundesliigaan ja se että kolmanneksi viimeinen pelaa kakkosliigan kolmosta vastaan karsinnan sarjassa säilymisestä, niin jännitettävää riittää. Sarjasta voi pudota myös, jos menettää ns. liigalisenssin esimerkiksi taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Mukavasti näistä kaikista kohteista voi myös lyödä vetoa omalla vedonlyöntitoimistolla.

Bundesliigan suomalaiset 2019-2020

Bundesliigan suomalaiset pelaajat herättävät tietenkin lisää mielenkiintoa tätä liigaa kohti ja ykköstähtenä loistaa maajoukkuemaalivahtimme Lukas Hradecky joka pelaa Bayern Leverkusenissa. Niklas Moisander luutii alakerrassa Werder Bremenissä, Joel Pohjanpalo tervehtyy loukkaantumisesta niin ikään Bayern Leverkusenissa ja Frederik Jensen Augsburgissa. Näiden joukkueiden otteluita seurataan ja betsataan kaikkein eniten!

Vedonlyönti Bundesliigasta

Bundesliiga alkaa siis perjantaina 16.8.20189. Sitä ennen vedonlyöjä voi lyödä vetoa mm. koko Bundesliigan voittajasta, samoin voi lyödä vetoa myös erittäin mielenkiintoisesta 2. Bundesliigasta. Kuka voittaa Bundesliigan mestaruuden, mikä joukkue on paras läntinen joukkue? Entä kumpi nousijajoukkueista on parempi tällä kaudella ja mitkä joukkueet ovat kuuden parhaan joukossa. Vaikka Bundesliiga on ennakkoasetelmiltaan täysin Bayern Münchenin heiniä, vedonlyöntikohteita ja kertoimia löytyy mukavasti paljon muistakin kohteista. Käy tsekkaamassa oma vedonlyöntisivusto ja tarkasta myös suosittelemamme vedonlyöntifirmat kohteiden osalta.

Jokaiseen otteluun on luvassa useita kymmeniä, yli satoja pelattavia kohteita ja toinen toistaan parempia kertoimia. Mobiilissa nämä vedot ovat myös luonnollisesti tarjolla ja mikä parasta, näihin kohteisiin on jalkapallovetojen muodossa tarjolla todella mahtava livepelivalikoima. Livevedoilla saa kohteisiin ihan uutta säpinää ja värinää vaikka peli olisikin puoliajalla 0-0.

Unibet TV näyttää ahkerasti Bundesliigaa, joten liigan fanin kannattaa jo tämänkin takia olla tämän vedonlyöntifirman asiakas. Avausviikonloppuna Unibet TV näyttää heti Bundesliigasta useamman ottelun ja myös 2. Bundesliigasta on tarjolla otteluita seurattavaksi Live-streamin välityksellä. Näin myös varmasti jatkossa! Voitokasta Bundesliigabetsausta!

Bundesligan kausi 2018/19

Viime kauden mestari oli… mikäs muukaan kuin Bayern München. Eroa seuraavaan joukkueeseen eli Borussia Dortmund -joukkueeseen tuli vain 2 pistettä (78-76. Dortmundin takana käytiin kova taistelu Champions Leaguen paikoista, sillä Leipzig (66p), Leverkusen (58p) ja Mönchengladbach (55p) ratkoivat lopulta europaikat.

Nurnberg ja Hannover 96 joutuivat siirtymään kauden lopuksi alemmalle sarjatasolle ja Stuttgart joutui karsimaan paikasta alemman sarjatason joukkueen kanssa.

Robert Lewandowski vei maalikuninkuuden reilulla erolla seuraavaan, Lewandowskin saldo oli 22 maalia ja seuraavaksi tullut Paco Alcacer teki 18 maalia ja Weghorst teki 17 maalia.

Lyö vetoa Bundesliigasta kaudella 2019-20 Unibetillä »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *