Aston Villa ja West Ham nyhväsivät tasurin Villa Parkilla

Aston Villa ja West Ham pelasivat maanantai-illan ainoassa Valioliigan pelissä 0-0 tasapelin. Lopputulos oli etenkin kotijoukkueelle pettymys, joka pääsi pelaamaan puolituntia ylivoimalla, kun kun Arthur Masuaku ajettiin kentältä kahden keltaisen kortin saattelemana 67. minuutilla.

Aston Villa tuli otteluun hyvin ja loi reiluun kymmeneen minuuttiin kaksi paikkaa maalintekoon, mutta viimeistelyssä kotijoukkue ei onnistunut. Ottelun edetessä West Ham sai pelistä otetta, mutta myös seuraavasta vaarallisesta tilanteesta vastasi kotijoukkue. Tämä nähtiin puolentunnin kohdalla, kun Frederic Guilber pääsi puskemaan keskitystä maalin edestä, mutta Lukasz Fabianski torjui tämän yrityksen helposti.

West Hamin ensimmäinen kunnollinen tilanne ottelussa nähtiin kaksi minuuttia myöhemmin, kun Felipe Anderson pääsi puskemaan keskitystä takatolpalta, mutta Villan puolustaja pelasti tämän yrityksen maaliviivantuntumasta. Aivan puoliajan lopussa Aston Villalla oli vielä yksin paikka maalintekoon, kun John McGinn haki ratkaisua kauempaa, mutta Fabianski torjui tämän laukauksen hienosti.

Toinen puoliaika oli tasaista peliä. Puoliajan ensimmäinen kunnollinen tilanne nähtiin seitsemän minuutin pelin jälkeen, kun McGinn pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta tämä yritys suuntautui hieman maalin ohi. Reilun tunnin kohdalla ottelu sai uuden käänteen, kun Arthur Masuakulle nostettiin toinen keltainen kortti, jonka seurauksena vieraat joutuivat yhden miehen vajaalle.

Kolme minuuttia ennen pelin loppua Aston Villan maali näytti jo varmalta, kun Jack Grealish pääsi ohjaamaan keskitystä maalin edestä, mutta tämä yritys suuntautui hieman maalin ohi. Tuomarin antamalla lisäajalla Villa oli iskeä toistamiseen, kun Wesleylle pelattiin pallo maalin eteen, mutta hyökkääjän veto jäi piippuun ja tilanne kuivui kokoon. Näin ottelu päättyi 0-0 lukemiin.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tuorein veikkausvinkkimme

Mestarien Liiga: Ajax - Chelsea tiistaina 23.10.2019 kello 19:55

Ajax saa vieraaksi Chelsean Mestarien Liigan pelissä. Pysyykö hollantilaiset puhtaalla pelillä lohko kärjessä vai mikä mahtaa olla tilanne tämän pelin jälkeen?

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset