Eurooppa-liiga: Arsenal – Olympiacos kello 22.00 to 26.2.2020

Peliyhtiöt ovat nostaneet Arsenalin selväksi ennakkosuosikiksi tähän toiseen osaotteluun. Olympiacosin mahdollisuuksia ei kuitenkaan kannata ampua ihan täysin alas, sillä Arsenalin puolustuspeli on osoittanut viimeisissä peleissä, että lontoolaisseura on kaadettavissa, mikäli sen vastustaja pystyy käyttämään paikkansa tehokkaasti hyväksi.

Aikaisemmat kohtaamiset

Arsenal ja Olympiacos ovat kohdanneet toisensa historian saatossa yhdeksän kertaa. Näistä peleistä viisi ottelua on päättynyt Tykkimiesten voittoon ja neljästi kentältä on poistunut voittajana Olympiacos. Kaksikon tuorein kohtaaminen nähtiin Pireuksessa viime viikolla. Tuolloin Olympiacos joutui myöntämään Arsenalin 1-0 lukemin paremmaksi.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa kaksi asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että Olympiacos on jäänyt joukkueiden kahdessa tuoreimmassa kohtaamisessa maaleitta. Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että Olympiacos on voittanut Arsenalin historian saatossa kerran vieraissa. Tämä nähtiin syyskuussa 2015, jolloin kreikkalaisseura kävi hakemassa tältä samaiselta stadionilta 2-3 voiton.

Lähtökohdat

Ottelun lähtökohdat ovat molemmille joukkueille hyvin selvät. Olympiacosin pitää voittaa tämä ottelu tavalla tai toisella, kun taas Arsenalille riittää jatkopaikaan tasapelikin. Vaikka Arsenalin esitykset ovat parantuneet Mikel Artetan alaisuudessa, ei englantilaisseura ole vieläkään saanut toimimaan puolustuspeliään ihan toivotulla tavalla. Näistä puolustuspelin ongelmista on saatu viitteitä kahdessa Arsenalin edellisessä ottelussa, jossa vastustajan on pystynyt pistämään joukkueen ahtaalle.

Se mikä Arsenalin on pelastanut niin Olympiacosia ja Evertonia vastaan kahdessa edellisessä pelissä tappiota on ollut vastustajan heikompi viimeistelytaito sekä Tykkimiesten kova hyökkäys, sillä Arsenal on pystynyt käyttämään paikkansa selvästi tehokkaammin hyväksi kuin vastustajansa. Esimerkiksi näiden joukkueiden ensimmäisessä osaottelussa Olympiacosilla oli paikat lyödä ottelun alussa Tykkimiehille luu kurkkuun, mutta näitä paikkoja kreikkalaisseura ei onnistunut hyödyntämään.

Joukkueiden edellisen pelin parhaat palat pääset katsomaan alla olevalta videolta:

Ennakoidut kokoonpanot

Arsenal joutuu lähtemään otteluun ennakkotietojen mukaan ilman Cedric Soaresia, Calum Chambersia, Kieran Tierneytä, Sead Kolasinacia ja Pablo Maria. Olympiacosilta puolestaan sivussa ennakkotietojen mukaan ovat Hillal Soudani ja Ruben Semedo.

Arsenal (4-2-3-1):
Leno – Saka, Luiz, Mustafi, Sokratis – Torreira, Guendouzi – Aubameyang – Özil – Pepe – Lacazette.

Olympiacos (4-3-3):
Sa – Elabdellaoui, Cisse, Ba, Tsimikas – Fourtounis, Guilherme, Camara – Masouras, El-Arabi – Valbuena.

Arsenal ennakkosuosikki

Peliyhtiöt ovat nostaneet Arsenalin otteluun selväksi ennakkosuosikiksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä Arsenal pääsee pelaamaan kotikentällään ja omaa selvästi laadukkaamman materiaalin. Englantilaisseuran suoran voiton kerroin on kuitenkin niin pieni, ettei sitä kannata pelata.

Sen sijaan lapulle voitaisiin laittaa molempien joukkueiden maali. Tätä me perustelemme Arsenalin hyvällä hyökkäyksellä sekä Tykkimiesten puolustuspään ongelmilla. Lisäksi Unibet tarjoaa tähän vaihtoehtoon 1,84-kertoimen, joka on selvästi parempi kuin Tykkimiesten suoran voiton kerroin.

Lyö molempien joukkueiden maalin puolesta vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *