NHL: Toronto Maple Leafs – Boston Bruins klo 02.00 ma 16.4.2018

NHL:n pudotuspelit jatkuvat tulevana yönä neljän ottelun voimin. Yön aikana pelataan suomalaisittain kaksi mielenkiintoista matsia, joista toinen on tämä Toronton ja Bostonin kohtaaminen. Peliyhtiöt ennakoivat ottelusta tasaista vääntöä, mutta Kertoimet.comin silmissä Boston lähtee otteluun ennakkosuosikkina.

Aikaisemmat kohtaamiset

Toronto ja Boston ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kuusi kertaa. Näistä neljä nähtiin runkosarjassa ja kahdesti osapuolet ovat iskeneet yhteen pudotuspeleissä. Joukkueiden runkosarjan kohtaamiset menivät Torontolle 3-1, mutta pudotuspeleissä Boston on voittanut kaksikon molemmat kohtaamiset ja vieläpä selvin lukemin.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa yksi asia pistää silmään ja tämä on maalien määrä, sillä joukkueiden 14 edellisessä kohtaamisessa on joka kerta nähty vähintään neljä maalia. Edellisen kerran nämä kaksi joukkuetta ovat pelanneet alle neljän maalin ottelun marraskuussa 2015. Tuolloin Boston oli kotikentällään parempi 2-0 lukemin.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen parhaat palat pääset katsomaan alla olevasta videosta:

Näitä sivuja suosittelemme NHL:ään:

Lähtökohdat

Ottelun lähtökohdat ovat hyvin mielenkiintoiset, sillä moni oletti, että tästä sarjasta tulee tasainen vääntö, mutta ainakaan kahden ensimmäisen kohtaamisen perusteella nämä näkemykset eivät ole saaneet tuulta purjeisiinsa. Tästä kertoo myös Bostonin 5-1 ja 7-3 voitot.

Nyt Nallekarhut ovat kuitenkin uuden paikan edessä, sillä sarjaa siirtyy pelattavaksi rajan toiselle puolelle Kanadaan, jossa Toronto on pelannut selvästi paremmin kuin vieraissa. Vaahterapaidoilla ei kuitenkaan ole varaa lähteä takki auki yön otteluun, sillä Boston oli koko sarjan kolmanneksi kovin vierasjoukkue, joten täyden päivätyön Toronto joutuu tekemään voittonsa eteen.

Jos joukkueiden väliltä pitäisi etsiä yksi iso ero näistä peleistä, niin se olisi kokemus, sillä Boston on näissä kahdesta joukkueesta pudotuspelikarkeloissa selvästi Torontoa kokeneempi. Tämä taas näkyy kentällä lähes kaikessa, mikä selittää osoittain myös sen, että Nallekarhut ovat vieneet joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista selvästi nimiinsä.

Tasainen ottelu luvassa

Peliyhtiöt ennakoivat yön ottelusta tasaista vääntöä. Tähän samaan näkemykseen yhtyy myös Kertoimet.com, sillä mikäli Toronto vielä tämän ottelun häviää, alkaa joukkueen tilanne olla tukala, sillä Boston kuuluu niihin joukkueisiin NHL:ssä, jolta ei neljää voittoa oteta noin vain.

Tasaisten lähtökohtien vuoksi, unohdetaan suorat voittajat ja laitetaan lapulle poikkeuksellisesti alle 5,5 maalin ottelu. Tämä siksi, etteivät nämä kaksi joukkuetta tule loputtomiin mättämään viittä maalia illasta toiseen. Toinen syy tälle on se, että Toronton pitää pystyä parantamaan puolustuspeliään, mikäli joukkue aikoo tosissaan haastaa Bruinsin tässä sarjassa. Unibet tarjoaa alle 5,5 maalin ottelulle 1,97 kertoimen.

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen + 6 =