Tamminen taituroi Ilvekselle kolmannen perättäisen voiton

Tampereen Ilves nappasi kolmannen perättäisen ja alkaneen kauden kuudennen voiton, kun Tupsukorvat kaatoivat keskiviikkona Hakametsässä pelatussa ottelussa Mikkelin Jukurit voittomaalikilpailun jälkeen 4-3 (1-0, 1-2, 1-1, 0-0, 1-0). Voiton myötä Ilves nousi sarjataulukossa jaetulle kymmenennelle sijalle yhdessä Kouvolan KooKoon kanssa. Kotijoukkueen parhaimmistoon ottelussa kuului avausmaalin syöttänyt ja voittomaalin tehnyt Juhani Tamminen.

Ilves johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen Eemeli Suomen ylivoimamaalilla, mutta Jukurit tuli rinnalle toisen erän alussa Jesper Piitulainen ylivoimamaalilla. Illan kolmas osuma nähtiin toisen erän puolivälissä, kun Ilves onnistui toistamiseen ylivoimalla. Tällä kertaa maalista vastasi Jarkko Parikka. Erässä nähtiin vielä yksi maali, kun Teemu Suhonen tasoitti kolme minuuttia ennen erätaukoa. Kolmannessa erässä Jukurit siirtyi ottelussa ensimmäisen kerran johtoon, kun Teemu Tallberg onnistui alivoimalla, mutta Juuso Pulli tasoitti pelin kahdeksan minuuttia ennen loppua.

Ottelun ratkaisu venyi lopulta aina voittomaalikilpailuun asti, jossa Ilveksen hahmoiksi nousivat Teemu Rautiainen ja Juhani Tamminen. Molemmat tupsukorvien pelaajat onnistuivat omissa yrittämissään maalinteossa ja kun 14 kertaa ottelussa torjunut Markus Ruusu ei antautunut kuin kerran rankkareissa, jäi lisäpiste kotijoukkueelle.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen + thirteen =

Tuorein veikkausvinkkimme

Nyrkkeily: Edis Tatlin käsi murtui mestaruusottelussa

- Edikselle tuli kolmannessa erässä oikeaan käteen lyönnistä vamma, joka vaati kiireellisen leikkaushoidon, kertoo ammattinyrkkeilyliiton lääkäri Carl Lybäck.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset