Liiga: Sport – Ilves kello 18.30 pe 12.10.2018

Liigakierroksen toinen ottelu nähdään Vaasassa, jossa Sport isännöi Tampereen Ilvestä. Peliyhtiöt pitävät Sportia ennakkosuosikkina, mutta Kertoimet.comin mielestä tämän matsin lähtökohdat ovat hyvin ympäripyöreät, sillä molemmilla joukkueilla on omat hyvät syynsä miksi heidän puolesta kannattaisi lyödä vetoa.

Aikaisemmat kohtaamiset

Sport ja Ilves kohtasivat toisensa viimeksi syyskuun 21. päivä. Tuossa ottelussa paremmuudesta ei jäänyt mitään epäselvyyttä, sillä Ilves vei sen kotikentällään tylyin 6-2 lukemin nimiinsä. Tupsukorvien hahmoja tuossa ottelussa olivat Teemu Lepaus ja Arttu Ruotsalainen.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa useampi asia pistää silmään, joten listataan ne tällä kertaa allekkain, jotta jokainen pysyy varmasti kärryillä missä mennään.

1. Joukkueiden viidessä tuoreimmassa väännössä on nähty joka kerta vähintään kuusi maalia (8-6-6-10-10).
2. Joukkueiden 11. edellisessä kohtaamisessa on ratkaisu nähty 10 kertaa varsinaisella peliajalla.
3. Sport on voittanut edellisen kerran Ilveksen kotikentällään syyskuussa 2017 (4-3 ja).
4. Sport on tehnyt Liigassa kerran Ilveksen verkkoon yli neljä maalia.
5. Ilves on voittanut joukkueiden kuudesta viimeisestä väännöstä viisi peliä.
6. Ilves on voittanut joukkueiden kolmessa tuoreimmassa kohtaamisessa ensimmäisen erän.
7. Ilves ei ole hävinnyt kolmessa tuoreimmassa pelissä erääkään Sportille (6-3-0).
8. Ilves on tehnyt joukkueiden viidessä tuoreimmassa kohtaamisessa joka kerta vähintään neljä maalia (6-5-4-4-6).

Lyö täällä vetoa Liigasta:

unibet

Arvostelu

Unibet



Ylivoimaisesti kattavin kohdevalikoima SM-liiga matseja ja vetomuotoja joka peliin.
Bonus: 100 + 10€ riskitön

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Kattava valikoima SM-liigaa. Myös Mestis ja aladivarit.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Kestosuosikki. Kattava valikoima koti- ja ulkomaista lätkää, erityisesti Liigaa.
Bonus: 100€

Pelaa »
comeon

Arvostelu

ComeOn!



Uusi vetofirma ComeOn on lämännyt itsensä huippusuosioon korkeilla kertoimilla ja käyttäjäystävällisyydellä.
Bonus: 300€

Pelaa »

Molemmat aloittaneet kautensa yllättävän hyvin

Vaasan Sport on aloittanut kautensa yllättävän hyvin. Vaasalaiset ovat pelanneet kuluvalla kaudella yhdeksän ottelua, joista Ari-Pekka Pajuluoman suojateille on kirjattu neljä voittoa ja viisi tappiota (3-1-4-1). Vaasalaisten hyvästä alkukaudesta kertoo myös se, että Sport liitää juuri tällä hetkellä kuuden pelin pisteputkessa. Tämä putki on muuten Sportin liigahistorian pisin. Sarjataulukossa Pajuluoman suojatit komeilevat sijalla kahdeksan. Edellisen kerran Sport on jäänyt ilman pisteitä syyskuun 21. päivä. Tuolloin se hävisi juurikin illan vierailijalle 6-2 lukemin.

Ilves ilmoitti tavoitteekseen ennen kauden alkua sijoittua sarjataulukossa kuuden parhaan joukkoon. Näille tavoitteille naurettiin ennen kauden alkua, mutta sittemmin monella on hyytynyt hymy, sillä Tupsukorvat lähtevät illan otteluun sarjataulukon kolmannelta sijalta. Karri Kiven suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella kymmen ottelua, joista Tupsukorville on kirjattu seitsemän voittoa ja kolme tappiota (6-1-0-3). Parhaillaan joukkue liitää neljän pelin voittoputkessa. Edellisen tappion Ilves on kärsinyt syyskuun 27. päivä, jolloin se taipui sarjaa johtavalle Kärpille 0-1 lukemin.

Onko Sport ennakkosuosikki?

Sport lähtee otteluun peliyhtiöiden papereissa pienenä ennakkosuosikkina, mutta tämän matsin lähtökohdat ovat meidän mielestämme hyvin ympäripyöreät, sillä molemmilla osapuolilla on omat hyvät ja huonot puolensa, miksi heidän puolesta kannattaisi lyödä vetoa.

Sportin voittoa puoltaa se, että Kotkapaidat eivät ole vielä jääneet tällä kaudella Kuparisaaressa pisteittä (0-1-4-0). Ilveksen voittoa puolestaan puoltaa parempi puolustus ja historia. Lisäksi Ilves on pelannut tällä kaudella hyvin vieraissa (3-1-0-1).

Vaikka meidän tekisi mieli tipsata pelaamaan tässä ottelussa vierasjoukkueen voittoa, niin otetaan tässä pelissä hieman ”varmanpäälle” ja pelataan Ilveksen voittoa +1 tasoituksella. Tämä tarkoittaa siis sitä, että NordicBetin ja Unibetin 1,63 kertoimen saa takaisin, vaikka ottelu päättyisi tasapeliin.

Ne jotka eivät halua tyytyä näin pieneen kertoimeen, heille vinkattakoon Teemu Lepauksen pistettä, johon NordicBet tarjoaa 1,80 palautuksen. Tämä on ihan asiallinen veto, sillä Lepaus on Ilveksen tehokkain pelaaja tällä hetkellä.

Lyö Ilveksen voitosta vetoa Unibetilla »
Lyö Ilveksen voitosta vetoa NordicBetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × five =