Championship: Sheffield United – Sheffield Wednesday klo: 21.45 pe 12.1.2018

Perjantain mielenkiintoiset pelikohteet ovat kortilla, mutta Kertoimet.comin lukijoiden onneksi vinkkitoimituksemme löysi muutaman mielenkiintoisen matsin pelattavaksi. Näistä ensimmäinen löytyy sumuisilta saarilta, jossa pelataan Steel Cityn, eli Sheffieldin Derby. Peliyhtiöt pitävät Unitedia ennakkosuosikkina, mutta koska kyseessä on derby, ei Wednesdayn mahdollisuuksia kannata ampua täysin alas. Ottelua pääsee seuraamaan suorana lähetyksenä UnibetTV:n kautta. Nordicbet, Betsafe ja Betsson tarjoavat kamppailuun puolestaan cashoutin.

Sheffieldin historia

Sheffieldin historia ulottuu aina 1300-luvulle asti. Se koki suurimman kasvuryntäyksen 1800-luvulla, jolloin terästeollisuus kukoisti kaupungissa. Vuosien saatossa Sheffieldistä on kasvanut 520 000 asukkaan kaupunki, jonka metropolialueeseen kuuluu noin 1,56 miljoonaa asukasta.

Sheffieldin ylpeydet jalkapalloilussa ovat luonnollisesti Sheffield United ja Sheffield Wednesday, jotka pelaavat Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Jalkapallon lisäksi kaupunki on tullut tunnetuksi myös Crucible-teatterissa vuosittain järjestettävästä snookerin maailmanmestaruusturnauksesta.

Moni saattaisi luulla, että Sheffieldin tunnetuin henkilö tulee jalkapallon, snookerin tai terästeollisuuden parista, mutta näin ei ole, sillä kaupungin ylivoimaisesti tunnetuin henkilö maailmalla on Iron Maidenin pitkäaikainen laulaja Bruce Dickinson, joka kävi lapsena koulua Sheffieldissä.

Alla olevalta videolta pääset kuuntelemaan Iron Maidenin tunnetuimman kappaleen:

Joukkueiden historia

Sheffield United on vuonna 1889 perustettu jalkapalloseura, joka pelaa kotiottelunsa noin 32 000 katsojaa vetävällä Bramall Lanella. Joukkueen lempinimi on ”The Blades”, joka juontaa juurensa Sheffieldin terästeollisuuteen. Sen historian suurimmat saavutukset ovat vuosina 1899, 1902, 1915 ja 1925 tulleet FA Cupin voitot.

Sheffield Wednesday on puolestaan vuonna 1867 perustettu jalkapalloseura, joka pelaa kotiottelunsa 39 000 katsojaa vetävällä Hillsborough Stadiumilla. Se on yksi Englannin vanhimmista seuroista ja yksi Valioliigan perustajista. Seuran historian suurimmat saavutukset ovat neljä Englannin liigan mestaruutta (1903, 1904, 1929, 1930) ja kolme FA Cupin (1896, 1907, 1935) voittoa.

Aikaisemmat kohtaamiset

Illan taistelupari on kohdannut toisensa historian saatossa kaiken kaikkiaan 114 kertaa. Näistä peleistä Sheffield United on voittanut 42 matsia, 35 kertaa pisteet ovat menneet jakoon ja 37 kertaa kentältä on poistunut parempana Sheffied Wednesday.

Joukkueiden tuorein kohtaaminen nähtiin syyskuussa Hillsborough Stadiumilla jossa United oli parempi maalein 2-4. Tuo voitto oli Unitedille historiallinen ja ensimmäinen tällä vuosikymmenellä Sheffieldin Derbyissä, sillä tätä edeltävän voiton se oli ottanut Wednesdaystä helmikuussa 2006.

Kaksikon aikaisempia kohtaamisia katsoessa kolme asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että kaksikon 13. edellisessä kohtaamisessa kotijoukkue on joka kerta tehnyt vähintään yhden maalin. Toinen mielenkiintoinen fakta liittyy avausmaaliin, sillä kaksikon 11 edellisessä kohtaamisessa avausmaalin tehnyt joukkue on saanut joka kerta vähintään pisteen mukaan.

Kolmas muttei kaikkein vähäpätöisin asia liittyy myös maaleihin, sillä joukkueiden kuudessa edellisessä kohtaamisessa on nähty viidesti vähintään kaksi maalia.

Joukkueiden edellisen kohtaamisen parhaat palat pääset katsomaan alla olevasta videosta:

Näitä sivuja suosittelemme Englannin mestaruussarjaan:

Unitedilla 42 pistettä, Wednesdayllä 12 vähemmän

Sheffield United lähtee illan otteluun sarjataulukon seitsemänneltä sijalta. Chris Wilderin suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella 26 ottelua, joista joukkueelle on kirjattu 13 voittoa, 3 tasapeliä ja kymmenen tappiota. Juuri tällä hetkellä The Bladesilla on vaikeampi jakso päällä, sillä yhdeksästä viimeisestä Mestaruusliigan ottelusta se on voittanut ainoastaan yhden pelin (1-3-5).

Sheffield Wednesday puolestaan lähtee illan otteluun sarjataulukon 16. sijalta. Jos Luhukayn suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella niinikään 26 ottelua, joista joukkueelle on kirjattu seitsemän voittoa, yhdeksän tasapeliä ja kymmenen tappiota. Juuri tällä hetkellä joukkueella on vaikeampi jakso päällä, sillä kymmenestä viimeisestä mestaruussarjan ottelusta Wednesday on voittanut ainoastaan yhden pelin (1-4-5). Kerrotaan vielä samalla, että nämä viisi tappiota on tullut kuudessa edellisessä pelissä.

Ennakoidut kokoonpanot

Kumpikaan joukkue ei pääse Sheffieldin derbyyn parhaalla kokoonpanollaan, sillä alustavien tietojen mukaan Unitedilta sivussa ovat Paul Coutts, Ched Evans, David Brooks ja Kieron Freeman. Wednesdayltä sivussa puolestaan ovat Fernando Forestieri, Kieran Westwood, Barry Bannan, Sam Hutchinson, Steven Flecher, Gary Hooper ja Jos van Aken.

Sheffield United (3-5-2):
Blackman – O’Connell, Stearman, Wright – Stevens, Lundstream, Fleck, Leonard, Baldock – Wilson, Clarke.

Sheffield Wednesday (4-4-2)
Wilsmith – Hunt, Venancio, Loovens, Fox – Reach, Jones, Butterfield, Wallance – Joao, Rhodes.

Sheffield United ennakkosuosikki

Sheffield United lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja myös Kertoimet.com vinkkaa pelaamaan kotijoukkueen voiton puolesta. Tätä me perustelemme Sheffield Wednesdayn loukkaantumistilanteella, joka ei voi olla näkymättä joukkueen pelistä. Lisäksi Wednesdayn tuoreen päävalmentajan Jos Luhukayn kädenjälki näy vielä joukkueessa parhaalla mahdollisella tavalla. Mitään läpihuutojuttua tästä pelistä ei kuitenkaan ole tulossa, sillä kyseessä on edelleen derby.

Maalintekijävinkissä lapulle laitetaan Leon Clarken osuma, joka on viimeistellyt The Bladesille kuluvalla kaudella 15 maalia. Näillä maaleilla hän johtaa Mestaruussarjan maalintekijätilastoa. Unibet tarjoaa miehen osumaan 2,33 kertoimen.

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

sixteen − fifteen =