Pelicans ja Tappara venyttivät pisteputkeaan jo viiden ottelun mittaiseksi

Tampereen Tappara nappasi kolmannen perättäisen voiton, kun Jukka Rautakorven suojatit kaatoivat tiistaina Isku Areenalla pelatussa ottelussa Lahden Pelicansin maalein 2-3 (0-2, 1-0, 1-0, 0-1). Kirvesrintojen hahmoksi ottelussa nousi Jan-Mikael Järvinen, joka päätti kotijoukkueen pyristelyt aikaan 61:13. Voiton myötä hallitseva mestari vankisti sarjataulukossa toista sijaansa.

Tappara tuli otteluun hyvin ja karkasi avauserässä kahden maalin karkumatkalle Joona Luodon ja Sebastian Repon osumilla. Näistä maaleista ensimmäinen syntyi Luodon hienon yksilösuorituksen päätteeksi ja jälkimmäinen ylivoimalla.

Pelicans ei kuitenkaan luovuttanut, vaan riki Joonas Alanteen ja Antti Tyrväisen osumilla tasoihin. Pelicansilla oli vielä päätöserässä mahdollisuus jopa voittoon, kun Matti Järviselle tuomittiin 5+20 minuutin pelirangaistus päällä puskemisesta, mutta tätä ylivoimaa kotijoukkue ei onnistunut hyödyntämään.

Ottelun ratkaisu nähtiin lopulta jatkoajan toisella minuutilla, kun Mikko Kousa ohjasi epäonnekseen Pelicansin maalin edessä Jan-Mikael Järvinen syötön omaan maaliin. Näin Tappara voitti ottelun 2-3 –lukemin ja nappasi kolmannen perättäisen voiton.

Pelicansin lehdistötilaisuuden pääset katsomaan alla olevasta videosta:

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

18 − four =

Tuorein veikkausvinkkimme

Nyrkkeily: Edis Tatlin käsi murtui mestaruusottelussa

- Edikselle tuli kolmannessa erässä oikeaan käteen lyönnistä vamma, joka vaati kiireellisen leikkaushoidon, kertoo ammattinyrkkeilyliiton lääkäri Carl Lybäck.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset