Nyrkkeily: Tatli pieksi Pateran uusintaottelussa selvästi

Edis Tatli kukisti tiistaina Helsingissä käydyssä kevyensarjan EM-ottelussa Belgian Francesco Pateran kaikin tuomariäänin. Kaksi ottelun tuomareista pisteytti ottelun Tatlille 119-109 ja yksi tuomareista kirjasi ottelun suomalaiselle 119-110. Voitto oli Tatlille uran 30:s ja Pateralle uran toinen tappio.

Tatli ja Patera olivat kohdanneet toisensa kertaalleen aikaisemmin. Tämä nähtiin toukokuussa Turussa, jossa Patera riisti Tatlilta Euroopan mestaruuden kyseenalaisella hajaäänituomiolla. Tällä kertaa paremmuudesta ei kuitenkaan jäänyt mitään epäselvyyttä, sillä Patera voitti 12-eräisestä ottelusta ainoastaan neljännen erän, kun Tatli loukkasi oikean käden peukalonsa kolmannessa erässä.

– En ajatellut sitä loukkaantumista missään vaiheessa, vaan painoin menemään sen minkä pystyin. Se kannatti, sillä kaikki meni tänään suunnitelmien mukaan. Mulla oli kokoajan homma hallussa ja tein sen mitä lupasin, Tatli kertoi ottelun jälkeen.

Toukokuun ottelusta poiketen, Tatli oli läpi ottelun aggressiivinen ja haki tyrmäystä. Sellainen olikin lähellä kolmannessa, kuudennessa ja seitsemännessä erässä, kun suomalainen onnistui horjuttamaan belgialaista iskusarjoillaan, mutta Patera osasi vetäytyä aina oikeilla hetkillä.

– Hain tyrmäystä ja kolme kertaa se oli lähellä, mutta se lähti joka kerta siitä pois, eikä jäänyt lyömään. Jos olisi otellut samalla tavalla kuin viimeksi, niin olisin saanut lyötyä sen pihalle, mutta se säästeli itseään, Tatli kertoi pieni virhe suupielessään.

30-vuotias Tatli on hallinnut urallaan niin EBU:n mestaruusvyötä kuin myös WBA Inter-Continental titteliä. Nämä eivät kuitenkaan riitä kunnianhimoiselle suomalaiselle.

– Haluan päästä ottelemaan maailmanmestaruudesta. Se on ollut mun tavoite ja unelma jo pitkään. Sen eteen tässä on tehty ja tehdään duunia, suomalainen päätti.

Olethan jo lunastanut bonukset näiltä sivuilta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

five × 5 =

Tuorein veikkausvinkkimme

Veikkausliiga: FC Inter – FC Honka kello 14.30 su 21.10.2018

Kierroksen kenties mielenkiintoisin matsi pelataan Turussa, jossa FC Inter isännöi FC Honkaa. Espoolaiset lähtevät otteluun selvinä ennakkosuosikkeina ja syystä, sillä Interillä on ollut tuloksen kanssa todella vaikeaa FC Honkaa vastaan.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset