NHL palkinnot, Expansion Draft ja Nuorten pelaajien Draft

NHLTuskin on ehditty Stanley Cup –finaalien jälkeen jää ajaa Nashvillessä kun on aika siirtää katseet todella mielenkiintoiseen varsinaisen NHL-kauden jälkeiseen aikaan. Perinteisesti kesäkuussa saamme jännittää nuorten pelaajien draftia ja mennen kauden parhaiden pelaajien palkintojen jakoa, tänä vuonna tähän tulee kirsikaksi kakun päälle vielä Las Vegas NHL-joukkueen Expansion Draft, eli uusi organisaatio pääsee kokoamaan joukkueensa muiden joukkueiden määrittelemistä pelaajalistoista.

Suomalaisia tämä tulee todennäköisesti myös koskettamaan, joten jännityksellä odottelemme kuka mahtaa pelata ensi kaudella Las Vegasin riveissä? Edellisen kerran moinen draft nähtiin kun Minnesota Wild tuli liigaan vuonna 2000.

Kyseinen expansion draft tullaan suorittamaan ensi viikolla, yhdessä NHL:n palkintojakojen kanssa. NHL joukkueet eivät vielä ole paljastaneet mitkä pelaajat ne jättävät tai voivat jättää suojaamatta, mutta esimerkiksi CapFriendly –sivuston kautta pääsee jo tekemään omaa fantasiadraftausta. NHL tulee julkaisemaan joukkueiden listat 18.6. ja itse draft on sitten 21.6. Keskiviikkona 21.6.2017 järjestetään myös NHL Awards ja samalla paljastetaan mitä pelaajia Las Vegas Golden Knights valitsi joukkueeseensa.

Parhaat sivut

Suosittelemme näitä suomenkielisiä vetotoimistoja NHL-kohteiden pelaamiseen.

unibet

Arvostelu

Unibet



Paras vetosivu käytännössä sarjaan kuin sarjaan – myös NHL:ään
Bonus: 100€ + 10€ riskitön

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Betssonilla on huima määrä NHL-kohteita listoilla hyvin kertoimin.
Bonus: 100€

Pelaa »
betsafe

Arvostelu

Betsafe



Hyvin NHL:ää listoilla vaihtuvin kertoimin, jotka kannattaa aina tarkistaa.
Bonus: 50€ ilmaisveto

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Paljon suomalaisia kiinnostavia lätkäkohteita, myös NHL.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »

Vedonlyöntiä palkinnoista

NHL:n pelaajapalkinnoista on luonnollisesti aina käyty kovaa vääntöä ja vetoa on lyöty jo iät ja ajat. Ensi viikolla päätetään monta eri palkinnon saajaa, mutta kertoimien perusteella palkinnon saajat ovat melkoisen selkeät.

Calder Memorial Trophy eli kauden tulokaspalkinto on menossa Auston Matthewsille. Unibet ja NordicBet antavat molemmat Matthewsille kertoimen 1.05, joten tässä se auringonvarma kohde. Patrik Laine 7.50 Unibet ja 7.00 NordicBet jää nyt tällä kertaa nuolemaan näppejään. Samoin on Zach Werenskin laita.

Hart Memorial Trophy eli runkosarjan arvokkain pelaaja omalle joukkueelle on menossa Edmontonin Connor McDavidille, kerroin Unibetillä 1.15. Sidney Crosby 5.00 ja Sergei Bobrovski tarjoavat isoja kertoimia, mutta kertoimien perustella tämä on McDavidin heiniä.

Suomalaisista ehdolle ovat päässeet Minnesotan Mikael Granlund ja Mikko Koivu, Granlund on ehdokkaana herrasmiespelaajan palkinnosta. Kertoimien mukaan Johnny Gaudreau 4.25 ja Vladimir Tarasenko 1.45, Unibet ovat Mikkeä 5.00 edellä. Sama kohtalo näyttää olevan Mikko Koivulla, jonka kertoimet Frank J Selke Trophyn eli parhaan puolustavan hyökkääjän tittelin voittoon ovat aika ohuet. (kerroin 5.25 Unibet). Edelle ovat menneet Ryan Kesler 1.70 ja Patrice Bergeron 2.85. Toki yllätyksiä on näissäkin sattunut, mitkä ovat sinun valintasi?

Betsejä Draftsijoituksesta

Nordicbet tarjoaa kivasti vedonlyöntiä myös 23.6. järjestettävästä NHL Draftista. Parhaimmillaan suomalaispelaajia voi ensimmäisellä kierroksella mennä jopa 6-7, mutta Miro Heiskanen, Kristian Vesalainen, Eeli Tolvanen ja Juuso Välimäki taitavat olla ainakin melko varmoja ykköskierroksen varauksia.

Kuumin kysymys on tietenkin se, kumpi kaksikosta on Draftin ykkösvaraus, Sveitsin Nico Hischier vai Nolan Patrik? NordicBet antaa Patrickille kertoimen 1.72, Hischierille 2.00. Patrick on ollut paljon loukkaantuneena ja Hischier nostanut koko ajan tasoaan, mihin se riittää? Yleensä nämä ovat kaatuneet kotiinpäin, joten Patrickia tässä kohtaa lapulle?

NordicBetin suomalaiskohteet:

Miro Heiskanen draft sijoitus, yli 3.5 / 1.72, alle 3.5 / 2.00

Kristian Vesalainen draft sijoitus, yli 20.5 / 2.20, alle 20.5 / 1.60

Eeli Tolvanen draft sijoitus, yli 11.5 / 1.85, alle 11.5 / 1.85

Urho Vaakanainen draft sijoitus, yli 24.5 / 1.85, alle 24.5 / 1.85

Juuso Välimäki draft sijoitus, yli 13.5 / 1.85, alle 13.5 / alle 1.85
Lyö vetoa NHL-draftista ja palkinnoista Nordicbetillä »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

twenty − 16 =