Valioliiga: Manchester United – West Ham United kello 18.00 Su 13.8.2017

Valioliigan avauskierroksen päättää tämä Manchester Unitedin ja West Hamin välinen vääntö. United lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta lähihistoria ei täysin dumaa Hammersin mahdollisuuksia Old Trafforilla. Mikäli haluat otteluun lisää jännitettävää suuntaa Betssonin, Betsafen tai Nordicbetin sivuille, sillä nämä kolme peliyhtiötä tarjoavat otteluun Cashoutin.

Aikaisemmat kohtaamiset

Manchester United ja West Ham kohtasivat toisensa menneellä kaudella kolme kertaa, kun kahdesti yhteen iskettiin Valioliigassa ja kerran EFL Cupissa. Kaksikon ensimmäinen kohtaaminen Valioliigassa päättyi 1-1 tulokseen, mutta tuon jälkeen United oli kaksi kertaa parempi. Ensin 4-1 ja tämän jälkeen 0-2 numeroin.

Kaksikon aikaisempia kohtaamisia katsoessa kolme asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että joukkueiden kuudessa edellisessä kohtaamisessa on joka kerta nähty vähintään kaksi maalia (2-5-2-5-3-2), joten nollanollaa ei kannata laittaa lapulle tämän tilaston valossa.

Toinen mainitsemien arvoinen asia on se, että joukkueiden neljästä edellisestä pelistä Old Traffordilla, kolme on päättynyt tasapeliin (1-3-0). Legendaarinen pyhättö ei kuitenkaan ole ollut West Hamille suotuisa paikka pelata, sillä edellisen kerran Hammers on voittanut siellä toukokuussa 2013.

Kerrotaan vielä lopuksi, että tuon toukokuun ottelun jälkeen osapuolet ovat kohdanneet Old Traffordilla kaiken kaikkiaan 12 kertaa. Näistä peleistä United on voittanut yhdeksän ja kolmesti pisteet ovat menneet jakoon.

Lyö täällä vetoa Valioliigasta:

unibet

Arvostelu

Unibet



Laajin kohdevalikoima. Mahdollisuus katsoa jalkapallo-otteluita ilmaiseksi netissä.
Bonus: 100€ + 10€ riskitön

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Erinomaiset kertoimet jalkapalloon + yksi netin parhaista live-vedonlyönneistä.
Bonus: 100€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Satoja kohteita Valioliigasta.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »

Manchester Cityn alkukausi

Jose Mourinho on vahvistanut miehistöään kesän aikana kolmella hankinnalla. Nämä ovat puolustaja Victor Lindelöf, keskikenttäpelaaja Nemanja Matic ja hyökkääjä Romelu Lukaku. Tästä kolmikosta United pulitti mukisematta 164 miljoonaa euroa.

Kesän aikana United on pelannut kaiken kaikkiaan kahdeksan ottelua. United voitti harjoituspeleistään viisi, pelasi kerran tasan ja hävisi yhden. Se myös hävisi kauden alla pelattavan Super Cupin finaalin, kun se joutui myöntämään Skopjessa pelatussa finaalissa Real Madridin paremmaksi maalein 2-1.

West Hamin alkukausi

West Ham hankki kesän aikana joukkueeseensa melkoisen määrän vahvistuksia, kun Hammersin riveihin liittyivät maalivahti Joe Hart, puolustaja Pablo Zabaleta, keskikenttäpelaaja Sead Haksabanovic sekä hyökkääjät Marko Arnautovic että Javier Hernandez. Tästä viisikosta joukkue maksoi 45 miljoonaa euroa.

Kesän aikana West Ham on pelannut kuusi harjoitusottelua. Nämä pelit eivät ole menneet Hammersilta putkeen, sillä joukkue hävisi noista peleistä kaksi, pelasi kolme tasapeliä ja voitti ainoastaan yhden pelin. Mainitsemisen arvoista on myös se, että Hammers jäi näissä harjoituspeleissä kolme kertaa maaleitta ja piti maalinsa puhtaana ainoastaan yhdessä ottelussa.

Ennakoidut kokoonpanot

Kumpikaan joukkue ei pääse otteluun parhaalla kokoonpanollaan, sillä Unitedilta sivussa ovat alustavien tietojen mukaan Luke Shaw, Marco Rojo ja Asley Young. West Hamin loukkaantumistilanne on vielä vaikeampi, sillä joukkueelta puuttuu Andy Carrol, Cheikhou Kouyate, James Collins, Diafra Sakho ja Sofiane Fengouli.

Manchester United (4-3-3):
Gea – Darmian, Bailly, Jones, Valencia – Pogba, Matic, Herrera – Rashford, Lukaku, Mkhitarian.

West Ham (4-2-3-1):
Hart – Zabaleta, Reid, Ogbonna, Cresswell – Noble, Obiang – Antonio, Lanzini, Arnautovic – Hernandez.

Manchester United selvä ennakkosuosikki

United lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja myös Kertoimet.com vinkkaa pelaamaan kotijoukkueen voiton puolesta, sillä Old Traffordilta ei noin vain haeta pisteitä. Tästä kertoo myös se, että viimeisestä 27 kotipelistä United on hävinnyt vain yhden ottelun.

Unitedin voittoa me perustelemme myös West Hamin loukkaantumistilanteella, joka syö jossakin määrin joukkueen iskukylyä. Hammersin kertoimia meidän silmissä ei myöskään nosta se, että joukkue on voittanut seitsemästä edellisestä vieraspelistään ainoastaan yhden ottelun (1-3-3).

Kotijoukkueen voiton lisäksi voisimme pelata West Hamin maalin puolesta, sillä Unibet tarjoaa tuohon vaihtoehtoon mukavan 1.98 kertoimen. Tuo yksi osuma Unitedin verkkoon ei pitäisi olla ihan täysin mahdoton asia, sillä West Hamilla riittää yksittäistä henkilökohtaista taitoa ympäri kenttää.

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 × 2 =