Liiga: Lukko – TPS klo: 17.00 la 18.11.2017

Lauantain kärkikamppailu pelataan Raumalla, jossa Lukko isännöi Turun Palloseuraa. Peliyhtiöt ennakoivat ottelusta tasaista vääntöä, mutta Kertoimet.comilla on tähän matsiin selvä ennakkosuosikki olemassa ja tämä joukkue ei pelaa keltaisessa asussa.

Aikaisemmat kohtaamiset

Lukko ja TPS ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kolme kertaa. Näistä kohtaamisista ensimmäinen nähtiin Pitsiturnauksessa, jossa TPS oli parempi maalein 2-4. Kaksikon kaksi edellistä kohtaamista ovat puolestaan olleet Liigapelejä ja näissä molemmissa kohtaamisissa Lukko on ollut parempi, tosin vasta jatkojen jälkeen (1-0ja, 1-2ja).

Kaksikon aikaisempia kohtaamisia katsoessa kolme asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on maalien määrä, sillä joukkueiden kuudessa edellisessä liigakohtaamisessa ei ole kertaakaan nähty viittä maalia enempää (3-1-5-5-5-3).

Toinen asia, mikä lukijoidemme on syytä tietää, on se, että näistä kuudesta edellisestä Liigakohtaamisesta TPS on voittanut ainoastaan yhden pelin. Tämä nähtiin tämän vuoden tammikuussa, kun TPS haki Raumalta 1-4 vierasvoiton.

Kolmas ja kenties kaikkein mielenkiintoisin asia liittyy niinikään lopputuloksiin, sillä joukkueiden viidestä edellisestä liigaväännöstä kaksi on rakennut varsinaisella peliajalla, kun taas kolmesti paremmuutta on haettu jatkoilta.

Kertoimet.comin sikariporras on pyytänyt lisäämään vinkkeihin enemmän huumoria ja videoita. Oheisessa videossa johtoportaan molemmat pyynnöt täyttyvät:

Näitä sivuja suosittelemme Liigaan:

Pisteitä napsiva Lukko

Lukon kausi on toistaiseksi sujunut hyvin, jos mittarina pidetään sarjataulukkoa, jossa raumalaiset komeilevat neljäntenä. Tämän tuloksen takaa löytyy kuitenkin muutama kysymysmerkki, sillä Lukko ei ole meidän mielestämme ole pelannut sillä tasolla, jota se parhaimmillaan tällä kaudella on esittänyt. Samaan kuitenkin pitää sanoa, että yhdeksästä viimeisestä ottelusta Pekka Virran suojatit ovat jääneet ainoastaan kaksi kertaa pisteittä (3-2-2-2).

Lukon vahvuudet kuluvalla kaudella ovat löytyneet pitkälti puolustuksesta, sillä raumalaiset ovat päästäneet Liigassa vähiten maaleja (1,86 ottelua kohti). Tämä näkyy myös alivoimassa (91,57%), joka on sarjan toiseksi paras. Vastaavasti Lukolla on ollut pieniä ongelmia maalinteon kanssa (2,54). Tämä myös selittää raumalaisten kuudenneksi heikoimman ylivoiman (15,56%).

TPS:n paras terä kateissa

Myös turkulaisten kausi on sujunut tuloksien puolesta hyvin, jos mittarina pidetään sarjataulukkoa, sillä TPS lähtee illan otteluun sarjataulukon kolmannelta sijalta. Aivan kuten Lukollakin, myös hunajaseuralla löytyy tämän tuloksen takaa muutama kysymysmerkki, sillä viidestä viimeisestä ottelusta Kalle Kaskisen suojatit ovat voittaneet ainoastaan yhden pelin (1-0-1-3). Näitä TPS:n tappioita voidaan selittää osittain avainpelaajien loukkaantumisilla, mutta kaikkea niidenkään syyksi ei voida pistää.

Turkulaisten vahvuudet kuluvalla kaudella ovat löytyneet materiaalista, maalinteosta ja ylivoimasta. Turkulaiset ovat tehneet sarjassa toiseksi eniten maaleja (3,17 ottelua kohti) ja omaavat sarjan toiseksi parhaan ylivoiman (24,47%). Nämä molemmat asiat selittyvät pitkälle TPS:n materiaalilla, joka on tietyiltä osin sarjan terävintä kärkeä. Vahvuudeksi pitää laskea myös TPS:n vieraspelaaminen, sillä TPS on sarjan toiseksi kovin vierasjoukkue, vaikka juuri tällä hetkellä turkulaiset liitävätkin kolmen pelin vierastappioputkessa.

Historia tulee toistamaan itseään

Lukko lähtee illan otteluun pienenä ennakkosuosikkina, mutta Kertoimet.com vinkkaa pelaamaan vastoin odotuksia ja historiaa vierasjoukkueen voittoa. Tätä me perustelemme TPS:n hieman pidemmällä levolla sekä turkulaisten päävalmentaja Kalle Kaskisen olemuksella eilisen tappiopelin jälkeen.

Kaskinen oli pelin jälkeen rento ja löysi joukkueensa pelistä paljon positiivisia asioita. Hän myös kehui joukkueensa peliä suurimmalta osin. Tämä taas kielii siitä, ettei TPS ampunut eilen kaikkein kovimmilla panoksilla, mikä enteilee Lukolle huonoa, sillä Virran suojatit saivat tehdä täyden päivätyön kaataessaan Pelicansia.

Maalintekijävinkissä lapulle laitetaan Petrus Palmun maali. Hyökkääjä on TPS:n toiseksi paras maalintekijä seitsemällä osumalla yhdessä Tomi Kallion ja Ilkka Heikkisen kanssa. Unibet tarjoaa Palmun maalille 4.60 palauksen. Ne jotka haluavat pelata tuota alle viiden maalin ottelua, saavat siihen Unibetilta 1.95 kertoimen.

Kerrotaan vielä lopuksi, että NordicBet, Betsson ja Betsafe eivät olleet kelpuuttaneet tätä matsia syystä tai toisesta pelikohteisiinsa, kun me kirjoitimme tätä vinkkiä. Tämän vuoksi vinkkaammekin lukijoita vierailemaan peliyhtiöiden sivustoilla ennen panoksen laittamista, sillä osa näistä saattaa tarjota TPS:n voitolle paremman kertoimen, kuin Unibet.

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 + 8 =