Liiga: Sport – Pelicans klo: 18.30 ti 21.11.2017

Kierroksen kärkikamppailu pelataan tänään Oulussa, jossa Kärpät ja Tappara ottavat toisistaan mittaa. Pohjoisessa isketään myös kierroksen toinen mielenkiintoinen ottelu, kun Vaasan Sport isännöi Kuparisaaressa Lahden Pelicansia. Molemmat joukkueet aloittivat kautensa todella hyvin, mutta viimeisten viikkojen aikana kaksikon esitykset ovat olleet varsin mollivoittoisia. Tänään toisella joukkueella on kuitenkin mahdollisuus kiillottaa kilpeään ja saada loppukaudelle uusi kurssi.

Aikaisemmat kohtaamiset

Sport ja Pelicans ovat iskeneet kuluvalla kaudella kerran yhteen. Tämä nähtiin syyskuun alussa Lahdessa, Sport oli värikkäiden vaiheiden jälkeen parempi maalein 3-5. Vaasalaiset ovat syystä tai toisesta olleet lahtelaisille vaikea vastus, sillä kaksikon tämän vuoden kolmesta pelistä vaasalaiset ovat voittaneet kaksi. Tuo Pelicansin ainoa voittokin tuli vasta voittomaalikilpailun jälkeen.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia silmäillessä kaksi asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on maalien määrät, sillä joukkueiden neljässä edellisessä kohtaamisessa on kolmesti nähty vähintään kuusi osumaa. Myös peliyhtiöt ennakoivat runsasmaalista vääntöä, sillä Unibet tarjoaa yli 4,5 maalin illalle 1,58 ja alle 4,5 maalin illalle 2,35 kertoimen.

Toinen mielenkiintoinen asia liittyy avausmaaliin, sillä sen on tehnyt seitsemän kertaa kahdeksassa edellisessä kohtaamisessa kotijoukkue. Unibet tarjoaa Sportin avausmaalille 1,86 ja Pelicansin avausmaalille 1,96 palautuksen. Kerrotaan vielä samalla, että tuolla avausmaalin tekijällä ei ole ollut lopputulokseen niin isoa merkitystä, sillä joukkueiden kahdeksasta edellisestä väännöstä voitot ovat menneet koti- ja vierasjoukkueen välillä tasan 4-4.

Näitä sivuja suosittelemme Liigaan:

Sport sarjataulukon 13:sta 25 pisteellä

Sport aloitti kauden hyvin ja hetken näytti siltä, että vaasalaiset menevät kirkkaasti pudotuspeleihin. Maajoukkuetauon lähestyessä Sportin peli alkoi kuitenkin tökkimään pahemman kerran. Tästä kertoo myös se, että 13. edellisestä ottelusta Tomek Valtosen suojatit ovat voittaneet ainoastaan kaksi peliä, näistäkin toinen on tullut vasta jatkoajan jälkeen.

Jos Sportin heikolle jaksolle haetaan ihan tilastollisesti syitä, niin ne löytyvät niin puolustuksesta kuin myös hyökkäyksestä, sillä vaasalaiset ovat päästäneet näissä 13 ottelussa 12 kertaa vähintään kaksi maalia ja kun joukkue ei ole tehnyt kertaakaan näissä peleissä kolmea maalia enempää (2-1-0-3-3-1-3-2-0-2-1-2-0), menee voittaminen silloin vaikeaksi.

Pelicans sarjataulukon seitsemäs 36 pisteellä

Pelicansin alkukausi oli hyvin pitkälle samanlainen kuin Sportilla. Petri Matikaisen suojatit aloittivat kahden hyvin ja taisivat parhaimmillaan komeilla sarjataulukon viidentenä, mutta maajoukkuetauon lähestyessä Pelicansin hyvä ote kirposi ja joukkue ajautui tappiokierteeseen, sillä seitsemästä edellisestä ottelusta lahtelaiset ovat voittaneet ainoastaan yhden pelin.

Jos Sportin heikon jakson syyt löytyivät tilastollisesti niin maalinteosta kuin myös puolustuksesta, niin Pelicansille ne ovat löytyneet pääasiassa puolustuksesta, sillä yhdeksässä edellisessä ottelussa Pelicansille on tehty joka kerta vähintään kaksi maalia (6-3-5-2-2-3-4-2-5).

Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen summasi joukkueen alkukautta ennen maaottelutaukoa Ruudulle:

Sport pieni ennakkosuosikki

Sport lähtee illan otteluun pienenä ennakkosuosikkina, mutta Kertoimet.com vinkkaa pelaamaan tässä ottelussa vierasjoukkueen voittoa, sillä lahtelaisilla löytyy hyökkäyksestä selvästi enemmän tulivoimaa. Lisäksi Sportin puolustuksessa on niin paljon poissaoloja, etteivät ne voi olla näkymättä vaasalaisten pelistä. Pelicansin voittoa me perustelemme myös sillä, että Sportilla on ollut viimeisten viikkojen aikana isoja ongelmia maalinteon kanssa. Lisäksi joukkueen jänne ei ole kestänyt tiukassa paikassa.

Unohdetaan tällä kertaa maalintekijät ja pelataan pelaajan pisteissä Jesse Saarisen pisteen puolesta, joka on viimeistellyt Pelicansille pelaamissaan 12 ottelussa mukavat 5+6 tehopisteet. Unibet tarjoaa hanakan hyökkääjän pisteelle asiallisen 1,82 palautuksen.

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 × 1 =