Valioliiga: Leicester – Liverpool klo 19:30 la 23.9.2017

Leicester saa kotiareenalleen vieraaksi Liverpoolin. Kummankin alkukausi on sujunut vähän niin ja näin ja Valioliigan kärki on karkaamassa taas. Leicesterissä ei tällekään kaudelle ole isoja juttuja odotettavissa, mutta Liverpoolissa innokkaimmat himoitsivat jopa mestaruutta. Taitaa käydä vaan niin että sateentekijäksi palkatusta Jürgen Kloppista siihen ei ole.

Klopp tuo mestaruuden?

No näin varmasti moni Pool-fani unelmissaan ajatteli YNWA-laulun tahtiin. Totuus on valitettavasti toinen ja tilastojen mukaa Kloppin tilastot Pool-peräsimessä ovat jo heikommat kuin paljon parjatun Brendan Rodgersin vastaavat ajankohtaan verrattuna. Voittoja, pisteitä ja tehtyjä maaleja on enemmän. Siis Rodgersin hyväksi 72 pelatun ottelun jälkeen.

Eikä se meininki taida olla mihinkään muuttunut tälläkään kaudella. Viidestä pelistä kahdeksan pistettä ja viisi pinnaa kärkeä perässä. Kuulostaa niin tutulle. Yhdeksän maalia omiin on aivan liian paljon, sen tietävät kaikki. Leicesterillä menee vieläkin heikommin, viidestä pelistä neljä pinnaa ja vain seitsemän maalia tehtynä. Ei tässä vaiheessa kautta ainakaan ole nähtävissä muutaman kauden takaista hurmosta ja mestaruusriehan odottelua. No, suonenvetoja tulee marjametsässäkin.

Lyö täällä vetoa Valioliigasta:

unibet

Arvostelu

Unibet



Laajin kohdevalikoima. Mahdollisuus katsoa jalkapallo-otteluita ilmaiseksi netissä.
Bonus: 100€ + 10€ riskitön

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Erinomaiset kertoimet jalkapalloon + yksi netin parhaista live-vedonlyönneistä.
Bonus: 100€

Pelaa »
bet365

Arvostelu

Bet365



Bet365 tarjoaa monesti korkeimmat kertoimet kansainväliseen fudikseen.
Bonus: 100€

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Paras kohdevalikoima Suomen aladivarien pelaamiseen.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »

Ennakoidut kokoonpanot

Molemmat jumahtivat viikonloppuna 1-1 tasapeliin vaikka isommat pisteet olisivat olleet tarjolla. Kotijoukkue Leicester kävi Huddersfieldin vieraana ja siinä ottelussa joukkueen kokoonpano oli seuraava:

Schmeichel – Chilwell, Maguire, Morgan, Simpson – Albrighton, King, Ndidi, Mahrez – Iheanacho, Vardy

Liverpool puolestaan ei saanut palloa verkkoon hyvistä yrityksistä huolimatta kuin kerran Burnleytä vastaan. Kokoonpano oli tämä:

Mignolet – Robertson, Klavan, Matip, Alexander-Arnold – Coutinho, Can, Milner – Firmino, Sturridge, Salah

Joukkueet kohtasivat Englannin höpöhöpö-cupissa eli Carabao-liigacupissa viikolla tiistaina, tuon ottelun vei nimiinsä Leicester 2-0. Varamiehinen Liverpool taitaa tulla hieman toisella asenteella tähän otteluun.

Leicester – Liverpool vedonlyöntikohteita

Johtuiko Liverpoolin kädettömyys ja jalattomuus siitä että Philippe Coutinho teki paluun Liverpoolin avauskokoonpanoon, vai mikä lie punaisilla ollut, mutta paloa ei vaan saatu verkkoon. Laukaukset 35-5, kolme pistettä oli kyllä tarjottimella. Tässä ottelussa Liverpool on selkeä suosikki jälleen kertoimien perusteella, Nordicbet esimerkiksi antaa tähän peruskeroimet 4.25 – 3.70 – 1.92. Tasoitusvedollakin 1-0 kertoimet ovat varsin hyvä esimerkiksi Poolin yhden maalin voitolle, 1.95 – 3.75 – 3.25. Sillä siitähän on nyt lähdettävä että Pool ottelun voittaa.

Edellinen liigapeli Leicesterin kotona päättyi kotijoukkueen voittoon, joten ei Pool tästä mitenkään helpolla pisteitä tule napsimaan. Sen verran komeaa oli kuitenkin yritys edellisessä ottelussa että jos joukkue samalla asenteella tulee Leicesteriä vastaan, jälki voi olla hurjaa. Ja tekisiköhän se Philippe Coutinho maalin, nyt on tarpeeksi sekoitettu Liverpoolin joukkuehenkeä.

Unibet kertoimet:

Maalintekijä, Vardy / 2.85, Iheanacho / 3.20
Maalintekijä, Firmino / 2.60, Salah / 2.80
Tulosveto, 1-2 / 8.00, 0-1 / 9.00, 1-3 / 13.00
Liverpool voittaa molemmat puoliajat, 5.80
Coutinho tekee maalin ja Liverpool voittaa, 4.40

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Nordicbet kertoimet:

Ottelussa rangaistuspotku / 3.60
Vierasjoukkue tekee maalin molemmilla puoliajoilla / 2.65
Tulos puoliajalla, 4.30 – 2.13 – 2.40
Liverpool voittaa päästämättä maaleja, 3.40
Ottelussa oma maali, 10.00

Lyö tästä matsista vetoa Nordicbet -sivustolla »
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 × five =