Liiga: KalPa – SaiPa klo: 18.30 pe 8.12.2017

Liiga jatkuu tänään neljän ottelun voimin. Yksi kierroksen kuumimpia otteluita on tämä KalPan ja SaiPan välinen kohtaaminen, jossa panoksena on Savon herruus. Peliyhtiöt pitävät KalPaa pienenä ennakkosuosikkina ja samaan näkemykseen yhtyy myös Kertoimet.com, sillä Kuopio on syystä tai toisesta ollut lappeenrantalaisille vaikea paikka pelata viime vuosina.

Aikaisemmat kohtaamiset

KalPa ja SaiPa ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kaksi kertaa. Nämä molemmat pelit ovat päättyneet vierasjoukkueiden voittoihin, kun SaiPa vei kaksikon ensimmäisen väännön lokakuun alussa jatkoajan jälkeen 3-4 ja KalPa toisen marraskuussa 0-1 –lukemin.

Kaksikon aikaisempia kohtaamisia katsoessa yksi asia pistää silmään ja tämä on KalPan voittojen määrä, sillä kuopiolaiset ovat voittaneet kaksikon kahdeksasta edellisestä väännöstä seitsemän peliä. Toinen mainitsemisen arvoinen asia voisi liittyä SaiPan voittoihin Kuopiossa, joita on neljän kauden aikana nähty ainoastaan kaksi.

KalPan otteluennakon pääset katsomaan alla olevasta videosta:

Näitä sivuja suosittelemme Liigaan:

Molemmilla 48 pistettä

KalPan alkukausi oli vaikea, kun tukkaan tuli lähes illasta toiseen. Marraskuun joulutauon aikana Sami Kapasen suojatit saivat pelinsä kuitenkin kuntoon, jonka seurauksena kuopiolaiset ovat hilanneet itsensä hienosti sarjataulukon viidennelle sijalle. Juuri tällä hetkellä KalPa liitää yhdeksän pelin voittoputkessa ja 12 pelin pisteputkessa (9-2-1-0). Edellisen kerran KalPa on jäänyt pisteittä lokakuun lopussa, jolloin Kapasen miehistö taipui Hakametsässä Ilvekselle.

Myös SaiPan kausi on sujunut hienosti ja mennyt yli odotusten. Tero Lehterän suojatit rankattiin kylmästi sarjataulukon hännille nykyisellä materiaalilla, mutta illan otteluun lappeenrantalaiset lähtevät sarjataulukon kuudennelta sijalta. Vaikka SaiPa ei liidä samanlaisessa piste- tai voittoputkessa kuin KalPa, niin viidestä viimeisestä ottelusta Sputnikit ovat jääneet ainoastaan kerran ilman pisteitä (3-0-1-1). Tuo suora tappio tuli JYPille.

Vahvuudet ja heikkoudet

Molempien joukkueen vahvuuksia on helppo ynnätä, sillä ne ovat löytyneet puolustuksesta ja maalin suulta. Siinä missä kiekkokontrolliin luottava KalPa on päästänyt sarjassa kolmanneksi vähiten maaleja (2,2 ottelua kohti), SaiPan vastaava tilasto osoittaa 2,6 päästettyä maalia ottelua kohti.

Tuon lukeman ei kannata antaa hämätä, sillä SaiPa on kenties koko sarjan kurinalaisin ja uhrautuvin joukkue. Se tilkitsee oman sota-alueensa todella ihailtavalla tavalla, jonka seurauksena joukkueelle ei noin vain tehdä maaleja. Kehuja pitää antaa myös molempien joukkueiden maalivahtiosastolle, joka on oikeastaan kaikilla mittareilla katsottuna sarjan kärkipäätä.

Tämä hyvä puolustus- ja maalivahtipelaaminen näkyy KalPalla myös alivoimalla (89,32%), sillä kuopiolaiset ovat vajaalla pelatessaan sarjan toiseksi kovin joukkue. SaiPan alivoima (78,20%) ei ole yhtä mallikas kuin KalPan ja tässä olisikin lappeenrantalaisseuralle pieni petrauksen paikka, sillä Lehterän suojatit ovat pelanneet vajaalla neljänneksi eniten koko sarjassa.

Toinen asia missä molemmilla joukkueilla riittää kehitettävää on ylivoima, sillä siinä KalPa on sarjan kolmanneksi huonoin (14,41%) ja SaiPa koko sarjan huonoin jengi (12,07%). SaiPan kohdalla parannettavaa löytyy myös kiekollisesta pelistä.

KalPa ennakkosuosikki

KalPa lähtee illan otteluun pienenä ennakkosuosikkina ja myös Kertoimet.com vinkkaa pelaamaan kotijoukkueen voiton puolesta. Tätä me perustelemme kotiedulla, hieman paremmalla erikoistilannepelillä ja kiekollisella osaamisella. Ei kuitenkaan dumata SaiPan mahdollisuuksia täysin, sillä joukkue on päässyt näpäyttämään useampaa joukkuetta ja analyytikkoa tämän kauden aikana.

Kotijoukkueen voiton lisäksi lapulle voitaisiin laittaa Balazs Sebokin piste, sillä hyökkääjä liitää parhaillaan kuuden ottelun pisteputkessa. Näissä kuudessa ottelussa hän on viimeistellyt kymmenen tehopistettä. Viiteen viimeiseen otteluun hyökkääjän tehot osoittavat komeita 1+8 tehopisteitä. Unibet tarjoaa Sebokin pisteelle mukavan 2,00 kertoimen.

Lyö tästä matsista vetoa Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × five =