JYP jatkaa voittojen tiellä

Jyväskylän JYP nappasi alkaneen kiekkokauden kolmannen voiton, kun Marko Virtasen suojatit kaatoivat tiistaina Synergia Areenalla pelatussa ottelussa Oulun Kärpät maalein 4-3 (0-2, 2-0, 2-1). Tappio oli oululaisseuralle karvas, sillä Kärpät johti ottelua parhaimmillaan kahdella maalilla. Voiton myötä JYP nousi sarjataulukon piikkipaikalle pisteen erolla ennen Turun Palloseuraa.

Kärpät aloitti ottelun hyvin ja karkasi avauserässä Jasse Ikosen ja Miika Koiviston osumilla kahden maalin karkumatkalle. Näistä maaleista ensimmäinen syntyi ylivoimalla ja sen tekivät JYPin omat pelaajat ja toinen erän puolivälissä suoran hyökkäyksen päätteeksi.

Toisessa erässä myös JYP sai maalihanat auki ja kiri lopulta myös tasoihin. Ensin Jani Tuppurainen kavensi kotijoukkueelle erän alussa ja erän lopussa Jaakko Jokinen laukoi pelin tasoihin. Näin päätöserään lähdettiin 2-2 tilanteessa.

Kolmannen erän alku oli kotijoukkueelle vaikea, sillä Charles Bertrand vei Kärpät 2-3 johtoon 26 sekunnin pelin jälkeen. JYP ei kuitenkaan tälläkään kertaa luovuttanut, vaan käänsi pelin vielä eduksensa. Ensin Henri Kanninen tasoitti erän puolivälissä ja erän lopussa Antti Suomela laukoi jyväskyläläisille 4-3 voittomaalin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ten + 17 =

Tuorein veikkausvinkkimme

Liiga: HIFK - Jukurit klo 18:30 pe 22.9.2017

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset