Inter ja Vepsu pistejakoon

FC Inter ja Vaasan Palloseura jatkoivat torstaina Turussa pelatussa ottelussa pisteet 1-1 tuloksella. Turkulaisten osuman ottelussa viimeisteli Lassi Viholainen, kun taas VPS:n osuma kirjattiin Sebastian Strandvallille. Osuma oli Viholaisen uran ensimmäinen Veikkausliigassa. Tasapeli oli vaasalaisten mitalihaaveille kova kolaus, sillä KuPS ja Honka voittivat samaan aikaan omat ottelunsa.

Vepsu hallitsi ensimmäisen puoliajan peliä, mutta ottelu avausmaalista vastasi Inter, kun Lassi Viholainen laukoi kotijoukkueen johtoon turkulaisten ensimmäisestä hyökkäyksestä. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin Inter onnistui toistamiseen maalinteossa, mutta tämä osuma hylättiin. Vepsun hallinta tuotti lopulta tulosta viisi minuuttia ennen taukoa, kun Sebastian Stradvall tasoitti pelin Steven Morriseyn esityöstä.

Vepsu hallitsi myös toisen puoliajan peliä Turussa, mutta maalinteossa kumpikaan osapuoli ei enää onnistunut. Vaasalaisten paras paikka maalintekoon jälkimmäisellä nelivitosella tarjoutui Juho Lähteelle ja turkulaisten Niilo Mäenpäälle. Lähde pääsi puoliajan alussa yksin läpi, mutta hänen nostoyritys leijaili maalin katolle. Mäenpää puolestaan pääsi laukomaan vapaasti maalin edestä, mutta Samu Volotinen torjui tämän yrityksen hienosti.

Näitä sivuja suosittelemme Veikkausliigaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nineteen − three =

Tuorein veikkausvinkkimme

Eurooppa-liiga: FC Kööpenhamina – Zenit Pietari kello 22.00 to 20.9.2018

Peliyhtiöt ennakoivat FC Kööpenhaminan ja Zenitin välisestä kamppailusta tasaista vääntöä, mutta Kertoimet.comin silmissä illan venäläisvierailija lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina.

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset