HJK:lle murskatappio Ljubjanassa

Helsingin Jalkapalloklubi aloitti Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen pelit tylyllä 3-0 tappiolla Olimpija Ljubjanalle. Lopputulos olisi voinut olla Klubin kannalta tylympikin, sillä helsinkiläisseura oli Stožice Stadionilla ottavana osapuolena alusta loppuun asti, vaikka pääsi pelaamaan viimeisen kymmenen minuuttia yhden miehen ylivoimalla, kun Matic Crnic ajettiin kentältä punaisella kortilla. Joukkueiden toinen osaottelu pelataan ensiviikolla Helsingissä. HJK:n pitää voittaa tuo ottelu vähintään neljällä maalilla, mikäli joukkue halajaa seuraavalle kierrokselle.

Olimpija hallitsi ensimmäisen puoliajan peliä ajoittain selvästi, mutta myös HJK:lla oli omat paikkansa maalintekoon. Ottelun ensimmäinen kunnollinen tilanne nähtiin viiden minuutin kohdalla, kun Matic Crnic pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta tämä veto suuntautui hieman maalin ohi. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin HJK:lla oli kaksi paikkaa maalintekoon, kun Evans Mensah ja Joao Klaus pääsivät nokikkain Olimpijan maalissa pelanneen Aljaz Ivacicin kanssa. Mensah laukoi kuitenkin omalla yrittämällä maalin ohi ja Klaussin läpiajon Ivacic pelasti oikea-aikaisella ulostulolla.

Olimpijan toinen kunnollinen tilanne ensimmäisellä puoliajalla nähtiin 20. minuutilla, kun Daniel Avramovski pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta tämä veto pysähtyi tolppaan. Kymmenen minuuttia tästä vuorostaan HJK:n maali näytti varmalta, kun Riku Riski pelasi Mensahille avopaikan maalin eteen, mutta laitahyökkääjä hätäili ratkaisunsa kanssa ja laukoi voimalla ohi. Ottelun avausmaali nähtiin lopulta 38. minuutilla, kun Issah Abass laukoi Branko Ilicin esityöstä kotijoukkueen johtoon. Maali näytti TV-kuvissa halvalta, mutta todellisuudessa se oli tarkka sijoitus oikeaan alakulmaan. Crnicillä oli vielä aivan puoliajan lopussa erinomainen paikka lisätä Olimpijan johtoa, mutta tämän yrityksen Maksim Rudakov torjui maaliviivalta. Näin puoliajalle mentiin 1-0 lukemissa.

HJK:n pakka hajoaa

Toinen puoliaika oli selvää kotijoukkueen hallintaa, kun Klubi yritti edelleen puolustaa kelpo tulosta Ljubjanasta. Tämä taktiikka epäonnistui kuitenkin täysin. Illan toinen osuma nähtiin 50. minuutilla, kun Olimpijalle tuomittiin rangaistuspotku, josta Tom Kronaveter laukoi slovenialaisseuran kahden maalin karkumatkalle. Kolme minuuttia tästä Olimpijan kolmas maali oli lähellä, kun Nik Kapun pääsi laukomaan maalin edestä vapaasti. Keskikenttäpelaajan veto ohitti jo Rukakovin, mutta Faith Obilor ennätti viime hetkellä pelastamaan pallo maaliviivalta.

Illan kolmas maali nähtiin lopulta tunnin kohdalla, kun HJK:n puolustajat eivät saaneet 19-vuotiasta Abassia omalla rangaistusalueella kuriin. Nuorukainen pujotteli kahden Klubin pelaajan estelyistä huolimatta helsinkiläisseuran maalille ja laukoi maanuoliaisella illan toisen maalinsa. Viimeisen vartin aikana HJK sai pelistä hieman otetta ja muutaman puolittaisen hyökkäyksen aikaiseksi. Näistä paras tarjoutui Obilorille, joka pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta, mutta tämäkin veto viuhui selvästi maalin yli. Näin Olimpija vei ensimmäisen osaottelun tylyin 3-0 lukemin nimiinsä.

Näitä sivuja suosittelemme Eurooppa-liigaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four × two =

Tuorein veikkausvinkkimme

Mestarien Liiga karsinnat: Mitkä joukkueet pudotuspeleihin?

Lue tästä koko vinkki »

Tuoreimmat urheilu-uutiset