Liiga: HIFK – Jukurit kello 18.30 to 4.10.2018

Liiga jatkuu torstaina neljän ottelun voimin. Yksi kierroksen mielenkiintoisimmista matseista isketään Nordenskiöldinkadulla, jossa eilen nenäänsä Hakametsässä Ilvekseltä saanut Helsingin IFK isännöi Mikkelin Jukureita. Jukurit onnistui heti kauden alussa puristamaan IFK:lta pisteen, mutta tällä kertaa meistä tuntuu siltä, että punanutut näyttävät vierailijalle kaapin paikan.

Aikaisemmat kohtaamiset

HIFK ja Jukurit ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kaksi kertaa. Kaksikon ensimmäinen vääntö nähtiin elokuussa, jolloin osapuolet mittasivat paremmuuttaan harjoitusottelussa. Tuossa ottelussa HIFK oli parempi maalein 5-7. Joukkueiden toinen vääntö nähtiin Liigan toisella kierroksella. Tässä ottelussa Jukurit onnistui viemään pelin jatkoajalle, mutta voittoa se ei edelleenkään saanut HIFK:ta, kun Ilkka Kangasniemi karkasi heti jatkoajan alussa läpiajoon ja viimeisteli helsinkiläisille 4-5 voittomaalin.

Joukkueiden aikaisempia kohtaamisia katsoessa kaksi asiaa pistää silmään. Näistä ensimmäinen on se, että Jukurit on voittanut joukkueiden yhdeksästä edellistä väännöstä ainoataan yhden pelin. Myös pisteet ovat olleet mikkeliläisille tiukassa, sillä näistä yhdeksästä ottelusta Jukurit on saanut puristettua HIFK:lta ainoastaan viisi pistettä. Toinen mainitsemisen arvoinen asia liittyy maaleihin, sillä kaksikon neljässä tuoreimmassa väännössä ei ole kertaakaan jääty alle kuuden maalin (8-12-8-6).

Lyö täällä vetoa Liigasta:

unibet

Arvostelu

Unibet



Ylivoimaisesti kattavin kohdevalikoima SM-liiga matseja ja vetomuotoja joka peliin.
Bonus: 100 + 10€ riskitön

Pelaa »
nordicbet

Arvostelu

NordicBet



Kattava valikoima SM-liigaa. Myös Mestis ja aladivarit.
Bonus: 100€ ja 70€ ilmaisveto

Pelaa »
betsson

Arvostelu

Betsson



Kestosuosikki. Kattava valikoima koti- ja ulkomaista lätkää, erityisesti Liigaa.
Bonus: 100€

Pelaa »
comeon

Arvostelu

ComeOn!



Uusi vetofirma ComeOn on lämännyt itsensä huippusuosioon korkeilla kertoimilla ja käyttäjäystävällisyydellä.
Bonus: 300€

Pelaa »

HIFK:lla kolme tappiota alla

Helsingin IFK aloitti kauden hyvin, mutta viimeisten päivien aikana Ari-Pekka Selinin suojatit ovat pelanneet mollivoittoista kiekkoa, sillä punapaidat ovat hävinneet kolme edellistä otteluaan. Kaiken kaikkiaan HIFK on pelannut kuluvalla kaudella kahdeksan ottelua, joista helsinkiläisseuralle on kirjattu viisi voittoa ja kolme tappiota (2-3-2-1). Sarjataulukossa HIFK on 14 pisteellä jaetulla viidennellä sijalla yhdessä ottelun vähemmän pelanneen Lappeenrannan SaiPan kanssa.

HIFK:n vahvuudet kuluvalla kaudella ovat löytyneet hyökkäyksestä, sillä Selinin suojatit ovat tehneet sarjassa toiseksi eniten maaleja (3,5 ottelua kohti). Vastaavasti IFK:n heikkoudet ovat löytyneet puolustuspelistä, sillä joukkueelle on tehnyt sarjassa viidenneksi eniten maaleja (3,00 ottelua kohti).

Erikoista näissä HIFK:n tilastossa on se, että vaikka joukkue on viimeistellyt toiseksi eniten maaleja tällä kaudella, niin ylivoimalla HIFK on vasta sarjan kahdeksanneksi kovin joukkue (21,74%). Toinen kummallisuus löytyy puolestaan alivoimasta, sillä vajaalla pelatessaan IFK on puolestaan sarjan neljänneksi kovin joukkue (81,82%).

Jukureilla kolmen pelin pisteputki alla

Jos joku joukkue pitäisi tässä vaiheessa kautta nostaa yllätykseksi, niin se olisi ehdottomasti Jukurit, sillä mikkeliläiset ovat pelanneet odotuksiin nähden suhteellisen hyvän alkukauden, koska tältä jengiltä ei odotettu ennen kauden alkua yhtään mitään. Pekka Kangasalustan suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella kahdeksan ottelua. Näistä peleistä mikkeliläisille on kirjattu kolme voittoa ja viisi tappiota. Tuo tilasto ei oikeasti ole niin synkkä miltä se kuulostaa, sillä Jukurit on jäänyt tällä kaudella ainoastaan kerran pisteittä (1-2-4-1). Sarjataulukossa Jukurit komeilee sijalla yhdeksän.

Jukureiden vahvuudet alkaneella kaudella ovat löytyneet puolustuspelistä ja ylivoimasta (25,00%). Kangasalustan miehistö on pelannut myös vieraissa hyvin, sillä se ei ole jäänyt vielä tällä kaudella kertaakaan vieraissa ilman pisteitä. Jos Jukureista pitäisi hakea jotain heikkouksia, niin sellaiset löytyisivät kotipeleistä (0-0-4-1), jatkoajoista (viisi tappiota) ja alivoimasta (71,43%), joka on sarjan toiseksi huonoin.

HIFK ennakkosuosikki

HIFK lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina ja kaiken järjen mukaan punapaidat tulevat viemään tämän matsin nimiinsä vähintään parin maalin erolla. Tätä me perustelemme sillä, että IFK:lla on selvästi parempi joukkue kuin Jukureilla. Lisäksi HIFK jäi eilen Hakametsässä ensimmäisen kerran tällä kaudella maaleitta ja pisteittä. Kolmas ja kenties kaikkein painavin asia on se, että HIFK isännöi tätä ottelua, joten samanlaista surfailua kotijoukkueelta ei tulla näkemään tänään kuin eilen, sillä IFK on tunnetusti kova joukkue Nordenskiöldinkadulla kaadettavaksi.

Lyö HIFK:n ja Jukureiden välisestä matsista vetoa NordicBetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15 + 7 =