CHL – Champions Hockey League kausi 2018-2019

CHLKaudella 2018-2018 peräti 32 joukkueen voimin oteltava CHL eli Jääkiekon mestarien liiga ei ainakaan toistaiseksi ole samassa asemassa kuin jalkapallossa oleva Mestarien Liiga, mutta tämän liigan arvostus nousee kausi kaudelta. Kovin on sarjasysteemissä jo tällä kertaa samoja piirteitä, tosin tässä liigassa alkulohkon pelit ovat ruuhkaisen ottelukalenterin takia pelattu jo lokakuussa. CHL tarjoaa mainion vedonlyöntiliigan, ovathan ottelut melkoisen yllätyksellisiä!

Uusi kausi ja uudet CHL-kujeet!

Takkuisesta historiasta huolimatta tulevaisuus näyttää nyt hyvälle ja mikä parasta, liigan myötä tulee lätkäfaneille paljon seurattavaa ja vedonlyöjille runsaasti herkullisia pelikohteita jo ennen kuin kansalliset sarjat alkavat. CHL:n lohkovaiheen pelit alkoivat jo elokuun lopulla ja alkusarjaa pelataan siis aina lokakuun puoleen väliin saakka. Kahdeksan lohkoa, neljä joukkuetta per lohko – kuusi ottelua per joukkue. Suomalaisjoukkueiden otteluohjelman löydät kokonaisuudessaan liigan virallisilta sivuilta.

Joukkueet eivät välttämättä ole ikinä toisiaan kohdanneet aikaisemmin, joten ylikertoimia ja muita edullisia tarjouksia tulee näissä otteluissa koko ajan eteen. Siksi Jääkiekon mestarien liiga on yksi upeimmista vedonlyöntisarjoista! Katso kertoimet Jääkiekon Mestarien Liigaan ja lyö vetoa tuttujen ja hieman tuntemattomien joukkueiden otteista!

CHL-liigan pelikohteet löytyvät jokaiselta vedonlyöntitoimistolta joten kertoimien vertailu on mahdollista ja erittäin kannattavaa. Suomessa Liiga on se ykkönen NHL:n kanssa, mutta CHL on napannut oman osuutensa vedonlyöjien kiinnostuksesta. Ja usein ottelut paikkaavat hienosti sitä tyhjiötä joka jää Liigan välipäivistä.

Maaleja tulee joskus roppakaupalla – tulosvedon ystävät kiittää!

Vinkkejä Jääkiekon mestarien liigan veikkaamiseen

Kausi alkaa jo ennen virallisia kotimaan liigoja, joten joukkueiden pelikunto on täysin arvoitus. Harjoitusottelut ovat aina harjoitusotteluita ja monet joukkueet panostavat nimenomaan CHL-peleihin omien liigapelien kustannuksella.

Suomesta mukana on viisi Liigan joukkuetta, joten rasitusta tulee alkukaudesta todella paljon. Loukkaantumiset, pelivireet ja tilastot kannattaa tarkastaa ennen vetojen lyömistä ja muutenkin pitää antennit koholla mahdollisten uutisten takia. Tämä kannattaa ottaa huomioon CHL-vedoissa ja tietenkin Liiga-vedoissa, ensimmäinen kuukausi voi tällä viisikolla olla hieman takkuista. Tai sitten joukkue on kovassa iskussa! Lisää mielenkiintoa tämän kauden CHL-peleihin tuo se, että JYP voitti koko liigan viime kaudella ensimmäisenä suomalaisjoukkueena! Toistaako JYP tempun vai pystyykö esimerkiksi Kärpät siihen tällä kaudella?

Kannattaa betsata ennen turnauksen alkua liigan voittajaa, lohkojen jatkoonmenijöitä ja kaikkea muuta mitä tähän liigaan löytyy. Tutustu oman vedonlyöntiyhtiösi tarjontaan!

Suomesta mukana kaudella 2018 – 2019 ovat: (mukana myös vedonlyöntikertoimet mestariksi ennen pelien alkua)

Kärpät aloitti CHL:n vahvasti:

Näissä peleissä yllätyksiä on nähty usein ja niitä tullaan myös jatkossa näkemään paljon. Joukkueet eivät välttämättä ole koskaan toisiaan kohdanneet ja uusi ympäristö voi saada vierasjoukkueen päät pyörälle. Myös matkustaminen Euroopan toiselle puolelle on asia jota ei sovi aliarvioida. Toisaalta se voi piristää, mutta toisaalta reissussa rähjääntyy. Ennen kuin teet vetosi, tutustu veikkausvinkit – osioomme, joka käsittelee säännöllisesti jääkiekkoa. Voit sieltä löytää kullanarvoisia tietoja ja vinkkejä vedonlyöntikohteena olevaan otteluun. Liigan pelaaminen syö CHL-pelaamista ja päinvastoin.

CHL jälleen suosikkien heiniä?

CHL:n voitto on nyt mennyt sen perustamisen jälkeen kaksi kertaa Ruotsiin (Frölunda ja Luleå) ja kerran Suomeen (JYP), joten olisiko nyt aika toisen suomalaisjoukkueen voiton? Tällä kaudella Kärpät ja Tappara kuuluvat kertoimien perusteella isoimpiin suosikkeihin, mutta sarjasta povataan jälleen äärimmäisen tasaista. Alle 20.00 voittokertoimia on peräti 12 joukkueella, näistä viisi on suomalaisjoukkueita ja viisi ruotsalaisjoukkueita. Ennen kautta onkin hyvä betsata muutamia suosikkeja voittajaksi, kauden jälkeen voi sitten lunastaa parhaassa tapauksessa voittopotin vähintään 10.00 kertoimella. Lyö vetoa mestarista ja CHL-kauden mielenkiintoisista otteluista!

Tässä CHL-alkulohkot ja joukkueiden Mestaruuskertoimet ennen kauden avausta Nordicbetillä:

A-lohko:
Aalborg Pirates, Tanska – kerroin 151.00
Frölunda Indians, Ruotsi – kerroin 11.00
Vienna Capitals, Itävalta – kerroin 67.00
Zürich Lions, Sveitsi – kerroin 21.00

B-lohko:
Junost Minsk, Valko-Venäjä – kerroin 101.00
Malmö Redhawks, Ruotsi – kerroin 21.00
TPS, Suomi – kerroin 13.00
Red Bull München, Saksa – kerroin 27.00

C-lohko:
GKS Tychy, Puola – kerroin 201.00
HIFK, Suomi – kerroin 13.00
Skellefteå, Ruotsi – kerroin 13.00
HC Bolzano, Italia – kerroin 81.00

D-lohko:
Neman Grodno, Valko-Venäjä – kerroin 101.00
EV Zug, Sveitsi – kerroin 28.00
Eisbären Berlin, Saksa – kerroin 30.00
Kometa Brno, Tshekki – kerroin 27.00

E-lohko:
Storhamar, Norja – kerroin 101.00
Ocelari Trinec, Tshekki – kerroin 29.00
Tappara, Suomi – kerroin 11.00
Djurgården, Ruotsi – kerroin 15.00

F-lohko:
Rouen Dragons, Ranska – kerroin 201.00
Nürnberg Ice Tigers, Saksa – kerroin 40.00
Mountfield HK, Tshekki – kerroin 29.00
Kärpät, Suomi – kerroin 11.00

G-lohko:
Cardiff Devils, Britannia – kerroin 151.00
Red Bull Salzburg, Itävalta – kerroin 67.00
SC Bern, Sveitsi – kerroin 19.00
Växjö Lakers, Ruotsi – kerroin 8.00

H-lohko:
Banska Bystrica, Slovakia – kerroin 81.00
HC Lugano, Sveitsi – kerroin 24.00
HC Plzen, Tshekki – kerroin 27.00
JYP, Suomi – kerroin 13.00

Otteluohjelma

CHL:n alkusarja alkaa jo 30.8. CHL-ottelut aloitetaan reilusti ennen Liiga-pelien alkua ja alkulohkojen neljä peliä ehditään pelaamaan jo ennen kuin Liiga alkaa 14.9. Edessä on nippu mielenkiintoisia pelejä ja näitä pelejä pääsee seuraamaan livenä Unibet TV:n livestream palvelussa, NordicBetin livelähetysten välityksellä ja CMore maksupalvelun kanavilla. vedonlyöntiyhtiöiden livestreamien kautta.

Suomalaisjoukkueiden otteluohjelman ja tulokset löydät CHL:n eli Champions Hockey Leaguen virallisilta kotisivuilta. Voit vaihtaa otteluohjelman kattamaan vain tietyn joukkueen pelit sivun oikeasta yläkulmasta.

Lyö vetoa jääkiekon Mestarien Liigasta Unibetilla »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three + twenty =